Ajankohtaista

Raimo Hormalainen (1948-2022)

Seuramme pitkäaikainen puheenjohtaja Raimo Hormalainen menehtyi vaikeaan sairauteen 73-vuotiaanaa 4. tammikuuta. Rami oli syntynyt Pietarsaaressa 5.9.1948.

Rami harrasti monipuolisesti urheilua kasvattajaseurassaan IF Drottissa. Yleisurheilusta tuli hänen päälajinsa varsin varhain. Rami menestyi poikasarjoissa hyppylajeissa ja lahjakkaana hän kokeili myös moniotteluita. Ramin urheilu-ura jäi vammojen vuoksi varsin lyhyeksi. Hänen paras saavutuksensa oli P17-sarjan kuusiottelun SM-hopea vuodelta 1965 Toisenkin SM-hopeamitalinsa Rami saavutti vuonna 1965 olleessaan IF Drottin joukkueessa 1000 metrin viestissä.

Rami oli hyvä kilpailija. SUL:n mestaruuskilpailuissa Alavudella heinäkuussa 1965 hän ponnisti kolmiloikkakisan yivoimaiseen voittoon viimeisellä hypyllään tuloksella 14,32 m. Niukasti mitaleilta pudonneet kilpakumppanit Hannu Rautala ja Martti Kelo ovat muistelleet tuota kilpailua meille usein.

Parhaat tuloksensa Hormalainen teki 18-vuotiaana: korkeus 190 cm, kolmiloikka 14,46 cm ja kymmenottelu miesten välineillä 6135 pistettä.

Urheilu antoi, mutta myös vei. Korkeushypyssä sattunut loukkaantuminen esti Ramin suunnitellun matkan Brigham Youngin yliopistoon Yhdysvaltoihin.

Raimo Hormalainen valmistui liikunnanohjaajaksi Pajulahden Urheiluopistosta. Ennen Pajulahtea hän oli suorittanut varusmiespalveluksensa Santahaminassa Urheilukoulussa. Ensimmäinen työpaikka löytyi Kokkolan yhteiskoulusta, jossa Rami toimi voimistelunopettajana. Sieltä hän siirtyi 1970-luvun alussa Suomussalmen kunnan liikuntasihteeriksi. Urheiluseurakin vaihtui samalla Suomussalmen Rastiksi. Ramin ja Marja-Liisan lapset Minna ja Mika ovat molemmat syntyneet Suomussalmella.

Nurmijärven Hiihtoseuran puuhamies Sakari Laine houkutteli Hormalaisen vuonna 1974 perustetun hiihtoseuran toiminnanjohtajaksi. Perhe muuttikin Nurmijärvelle syksyllä 1976 ensin Klaukkalaan ja sieltä varsin pian Rajamäkeen. Ramin toimi NHS:n toiminnanjohtajana kestii vain vuoden, sillä silloisesta Posti-Telestä löytyi hänelle mieluisa tehtävä. Uuden toimen ohella hän jatkoi nurmijärveläisen hiihtäjän Raimo Jaakkolan valmentamista.
Postista tulikin Hormalaisen kotipesä ja samasta yhtiöstä hän jäi markkinointipäällikkönä eläkkeellä.

Me seuraihmiset muistamme kuitenkin Ramin parhaiten yleisurheilukentiltä Nurmijärven Kenttäurheilijoiden (1990-1991, 1997-2001) ja sen seuraajan Nurmijärven Yleisurheilun puheenjohtajana (2002-2005). Kohteliaan, yhteistyökykyisen ja aina optimistisen puheenjohtajan yksi tähtihetki koitti 30.10.2001. Tällöin nurmijärveläiset yleisurheilijat yhdistyivät kaikki saman katon alle. Klaukkalan Kirin yleisurheilujaosto SM-tason urheilijoineen liittyi Ramin vetämään seuraan, jonka nimi vaihtui Nurmijärven Yleisurheiluksi (NYU). Tie yhä parempaan menestykseen oli avoin ja NYU on todellakin menestynyt.
Puheenjohtajuuden ohella Rami oli seuran kultainen ääni. Hän kuulutti lähes kaikki seuramme kilpailut mukaan lukien SM19-kilpailut 1996 ja 1990-luvun kuuluisat Eliittikisat. Hippo-kisoissa Ramin ääntä kuultiin alusta alkaen aina vuoteen 2019. Tuhannet lapset kuulivat hänen isällisiä ohjeitaan kilpailujen aikana. ”Pekka, radalla kolme, yritäthän pysyä omalla radallasi.” Myös lasten vanhempia Rami muistutti usein: ”Hyvät äidit ja isät, muistakaa, että ette ole ajanottajien edessä.”

Ennen pitkää myös Suomen Urheiluliitto huomasi kielitaitoisen ja sujuvasanaisen Hormalaisen kuuluttajakyvyt. Rami myönnettiin kansainvälinen kuuluttajakortti vuonna 1994. Hän toimi vuosituhannen vaihteen molemmin puolin SUL:n pääkuuluttajana Suomi-Ruotsi -maaotteluissa niin Helsingissä kuin Ruotsin puolella Göteborgissa ja Tukholmassa, lukuisissa Kalevan kisoissa, nuorten SM-kisoissa ja monissa muissa pienemmissä urheilutapahtumissa. Uran kohokohta oli, kun hän kuulutti yleisurheilun MM-kisoissa Helsingissä vuonna 2005. Erityisesti moniottelut Rami kuulutti täydellisesti. Ottelijoiden tulokset, pistekehitys ja erot kilpailijoihin tulivat kuin apteekin hyllyltä.

Pääkuuluttajana Hormalainen vastasi myös kuuluttajakoulutuksesta ja hänen kouluttamiaan kuuluttajia kuulemme kentillä ympäri Suomen.
SUL muisti kuuluttajaansa kultaisella ansiomerkillä vuonna 2005 ja standaarilla Ramin 60-vuotispäivänä vuonna 2008. Hopeisen ansiomerkin hän oli saanut jo vuonna 1998.

Nurmijärven yleisurheilu ottaa osaa perheen suruun.
Rami on poissa mutta hänen muistonsa elää.

Ilkka Hemmilä, Raimo Laine
Ramin ystävät yli 40 vuoden ajalta.

Yhteistyö-Nurmijärven Sähkö 03.07.2025
Tule mukaan kunniakierrokselle ke 27.8.2025 18.06.2025
Perheliikkari alkaa 11.6, ilmoittaudu mukaan! 22.05.2025
Heittoklinikka 1.-4.6, tule mukaan! 20.05.2025
Aikuisten YU-koulu alkaa 12.5, ilmoittaudu mukaan! 24.04.2025
Kesäkauden ilmoittautuminen avattu 31.03.2025
Sportti-kesäleirin ilmoittautuminen avattu 17.03.2025
Tervetuloa juoksukouluun 14.03.2025
Hae ohjaajaksi yu-kouluun 04.03.2025
Nurmijärven Yleisurheilu ry:n sääntömääräinen kokous 16.3.2025 19.02.2025
Nuorisovalmennuspäällikkö esittäytyy 29.01.2025
4.-6v. uusi pilotti ryhmä alkaa 13.1 02.01.2025
Uudy palkitsi urheiljoitamme piirin parhaina 27.11.2024
2024 Palkintogaalan palkitut 27.11.2024
Palkintogaala Monikossa 24.11.2024 06.11.2024
Talvikausi alkaa 30.9., ilmoittaudu mukaan! 09.10.2024
Kutsu vuosikokoukseen 27.10.2024 kello 18:00 07.10.2024
Aikuisten YU-koulu alkaa 5.10, ilmoittaudu mukaan. 04.09.2024
Tervetuloa mukaan aikuisten yleisurheilukouluun 23.04.2024
Kesäleirit Harjulassa kesäkuussa 14.03.2024
Hae kesän 2024 urheilukoulun ohjaajaksi! 27.02.2024
Ilmoittaudu kevään 2024 juoksukouluun! 22.02.2024
Hae kesätyöhön leiriohjaaksi 20.02.2024
Nurmijärven Yleisurheilu ry:n sääntömääräinen kevätkokous 04.02.2024
Aikuisten yleisurheilu koulu jatkuu! 19.01.2024
Talvikausi alkaa 30.9. Ilmoittaudu mukaan! 10.01.2024
Kauden parhaat palkittiin Palkintogaalassa 29.11.2023
Palkintogaala Monikossa 26.11.2023 klo 17 09.11.2023
Seura-asujen syystilaus avoinna 12.11. saakka 28.10.2023
Kutsu vuosikokoukseen 13.09.2023
Seurakisa 3 Parkkimäessä 21.6 20.06.2023
Seurakisa 2 Parkkimäessä 5.6 26.05.2023
Seurakisa 1 tulokset 26.05.2023
Seurakisa 1 24.5, Klaukkalassa 23.05.2023
Aikuisten yleisurheilukoulu, kesä 2023 17.04.2023
Kesän urheilukoulut auki, ilmoittaudu mukaan! 21.03.2023
Ilmoittaudu mukaaan sportti-kesäleirille 21.03.2023
Viestijoukkueet pm-junnuhalleihin 4.3. 27.02.2023
Hae kesätyöhön leiriohjaaksi 07.02.2023
Talvikaudelle mahtuu vielä, ilmoittaudu mukaan allennetulla hinnalla! 08.01.2023
Kutsu NYU:n vuosikokoukseen 14.10.2022
Palkintogaala Monikossa 20.11.22 12.10.2022
Ilmoittautuminen talven ryhmiin on auki 12.09.2022
Kesäkauden kiireinen päätösviikko - tutustu tapahtumiin 12.09.2022
Urheilukoulujen kesätauoko vko 29-30 14.07.2022
Kesäkausi on pyörähtänyt käyntiin! 11.05.2022
SM-kisoihin 100 päivää - ILMOITTAUDU VAPAAEHTOISEKSI 04.05.2022
Aikuisten yleisurheilukoulu alkaa - ILMOITTAUDU 04.05.2022
Sportti -kesäleirit - ILMOITTAUDU NYT 04.05.2022
Lajikliinikat kesäkuussa - MUISTA ILMOITTAUTUA 03.05.2022
Häiriöitä verkkomaksuissa Nordeasta 14.04.2022
Kesän urheilukouluryhmien ilmoittautumin alkaa huhtikuussa 15.03.2022
UudY järjestää leiritystä toukokuussa 10.03.2022
myClub-jäsenpalvelu käyttöön 04.03.2022
Hiihtolomalla ei harjoituksia 21.02.2022
Hae kesätyöhön leiriohjaajaksi 20.02.2022
NYU on päivittänyt tietosuojaselostettaan 17.02.2022
Vuosikokouskutsu 15.02.2022
Seura-asujen tilaus 6.–20.2.2022 06.02.2022
Raimo Hormalainen on poissa 29.01.2022
JOULUTAUKO alkaa urheilukouluissa 11.12.2021
2021 Palkintogaala vietettiin Monikossa - palkitut 23.11.2021
Palkintogaala Monikossa 21.11. 05.11.2021
Syyslomalla ei harjoituksia 18.10.2021
NYU:n vuosikokous su 31.10.2021 klo 18.00 14.10.2021
Lisenssien hankkiminen yleisurheilukaudelle 2021-2022 08.10.2021
Aikuisten yleisurheilukoulu talvikaudella 07.10.2021
Pääkaupunkiseudun kilpakävelyklinikat 07.10.2021
Seurapaitapäivä 28.9. - ole mukana 27.09.2021
Kunniakierros-Seurakisa-Wanhan Ajan maili - kaikki 15.9. 13.09.2021
Talven urheilukouluryhmien ilmoittautuminen on käynnissä 06.09.2021
NYU kuudes Seuracupin finaalissa 06.09.2021
Seuraa Seuracupin finaalia livenä 04.09.2021
NYU:n joukkue Pohjola Seuracupin finaalissa 03.09.2021
72 pm-mitalia - mahtava viikonloppu Riihimäellä 30.08.2021
Kunniakierros juostaan 15.9. Parkkimäessä 23.08.2021
Seuraleiri peruttu - osallistu piirileirille 20.08.2021
4.8 Seurakisat ja kaikki harjoitukset PARKKIMÄESSÄ 02.08.2021
PM-viestit Janakkalassa 3.-4.8 01.08.2021
Lassi Korhonen NYU:n toiminnanjohtajaksi 30.07.2021