Ajankohtaista

4 mitalia Pm-junnuotteluista

Toiset Pm-junnuottelut järjestettiin Lohjalla epävakaisissa sääolosuhteissa. Juoksuissa saatiin kärsiä roimasta vastatuulesta ja korkeushypyssä liukkaasta hyppyalustasta ja märästä patjasta. Mitalit saatiin kuitenkin jaettua ja nurmijärveläisten haaviin tarttui tällä kertaa 4 mitalia.

Hopealle ylsivät P12 5-ottelussa Jere Paananen, P11 4-ottelussa Riku Korhonen sekä ensimmäisen henkilökohtaisen pm-mitalin saavuttanut Jyri Korhonen P9-sarjan 4-ottelussa.

Pronssin arvoisesti otteli P11-sarjassa Paavo Jokitalo.

Neljänsiä olivat Lotta Parviainen, Aarni Heikkinen, Onerva Pennonen ja Heta Mösö. Heistä Lotta jäi pronssista vain 18 pisteen päähän.

Yhteensä 25 Nurmijärven Yleisurheilun nuorta moniottelijaa osallistui kilpailuihin. NYU joukkue olikin koko kisojen suurin.

Tulokset ovat nähtävissä Tuloslista.comissa ja Tilastopajassa

9-11-vuotiaille toiset junnuottelut olivat koronarajoitusten aiheuttamien vuoksi vasta kesän ensimmäiset ja 3-ottelut järjestetään nuorimmille ikäluokille 7.9. Hyvinkäällä. Toivottavasti siellä nähdään vähintään yhtä vahva nurmijärveläisedustus. Ilmoittattautua voi vaikka heti kilpailukalenteri.fi:n kautta