Ajankohtaista

Toinen SM-viikonloppu – KISARAPORTIT

2.kilpailupäivä lauantai 14.8.2021

Turun SM-kilpailujen toisena kilpailupäivänä NYU:n urheijoiden enemmistö kilpaili moukarinheittopaikalla. Sieltä tuli myös viikonlopun ensimmäinen ja samalla ainoa nurmijärveläismitali, kun Kimi Rinnekari heitti pronssille M22-sarjassa tuloksella 55,52. Hopeamitali jäi harmittavasti kolmen sentin päähän. Rinnekarin viimeinen heitto oli katsomosta katsottuna hänen pisimpänsä, mutta Kimin epäonneksi heitto tuomittiin yliastutuksi kantapään käväistyä ringin reunan päällä heiton lopussa. Neljänneksi kilpailussa sijoittui NYU:n toinen heittäjä OSkari Kaarila, jonka parhaaksi jäi avausheitto 54,37. Oskari olikin kilpailun jälkeen tyytyväinen ensimmäiseen heittoonsa, mutta myönsi, että sen jälkeen heitoissa oli enemmän yritystä kuin taitoa.

19-vuotiaiden miesten moukarissa Matias Ketomäki räväytti viimeisellään uuden ennätyksensä 57,70 ja saavutti myös neljännen sijan. Ketomäki oli jo ennen kilpailua asettanut tavoitteeksi oman ennätyksen heittämisen, koska harjoitukset osoittivat miehen olevan ennätyskunnossa. Matias analysoi viimeistä heittoaan seuraavanlaisin sanankääntein: - Viimeisellä sain heiton lähtemään edes jokseenkin hyvin ja sen tunsi myös heti kun heitto lähti kädestä. 57.70 eli ennätyshän se oli ja nousin kisassa viidenneltä sijalta neljänneksi. En olisi ennen kisaa uskonut, että olisin voinut päästä neljänneksi, joten olen omaan suoritukseeni erittäin tyytyväinen.

N22-moukarissa Kati Rinnekari lähti tavoittelemaan omaa ennätystä ja sitä kautta hyvää sijoitusta. Tahmeasta ringistä kärsinyt Rinnekari ei saanut itsestään parasta irti ja tuloksena oli kahdeksa sija tuloksella 48,39. Tulos jää yli metrin Katin kauden parhaasta, joten urheilijan omien sanojen mukaan tyytyväinen ei voi olla.

22-vuotiaiden pituushypyssä Marcus Kytölä lähti hakemaan paikkaa kahdeksan parhaan joukossa. Kovassa tuulessa (mm. voittohypyssä +8,5 m/s) käydyssä kilpailussa monella kilpailijalla oli askelmerkkinsä kanssa vaikeuksia,mutta Marcus kykeni hyppäämään oman tasonsa mukaisen hypyn ja sijoittui kilpailussa 11.sijalle tuloksella 653 (+2,5). Marcus oli tyytyväinen, että pysyi terveenä koko viikonlopun.Kolme kilpailua kahden päivän aikana on ollut aika harvinaista viime vuosina.
- Pituushypyssä huomasi, että kilpailuvarmuus puuttui. Luulen, että tämän kauden kilpailut olivat nyt tässä, sanaili Marcus kilpailun jälkeen.

Elisa Huhta osallistui N19-sarjan moukarinheittoon ja heitti sijalle 13. tuloksella 33,53.

 

1.kilpailupäivä perjantai 13.8.2021

19- ja 22-vuotiaiden SM-kilpailut alkoivat Turussa NYU:n urheilijoiden osalta onnistumisilla. 22-vuotiaiden korkeushypyssä Marcus Kytölä sijoittui kaikkien aikojen parhaalla ulkona hypätyllä tuloksellaan 182 neljänneksi. Kärjessä hypänneet Suomen maajoukkueen vakiokasvot Daniel Kosonen ja Arttu Mattila hyppäsivät kymmeniä senttejä korkeammalta, mutta se ei häirinnyt Kytölää. Loukkaantumisten ja vaivojen vuoksi ensimmäisen kerran vuoden 2018 jälkeen SM-kilpailuihin osallistunut Marcus oli aiheestakin iloinen kilpailusta: - Korkeus yllätti. Lähdin yhdellä askelmerkkitreenillä kisaan, joten odotuksia ei ollut. Ja silti lähelle ennätystä (hallissa 187) ja 4. sija. Kaiken kaikkiaan olen tosi tyytyväinen, että olen päässyt taas kisakentille ja nauttimaan joka hetkestä.

Kuulantyönnössä moniottelijanakin nuorempana kunnostautunut Marcus työnsi ennätyksensä 12,76 ja sijoittui 22-vuotiaiden sarjassa kuudenneksi. Kilpailun voitti Kalevan Kisoihinkin ennakkosuosikkina lähtevä Lielahden Kipinän Arttu Korkeasalo tuloksella 18.45. Marcus säteili jälleen tyytyväisyyttä: - Oma ennätys on hyvä juttu. Se oli tasaista tekemistä, mutta vielä jäi parannettavaakin.

19-vuotiaiden naisten korkeushypyssä Essi Kärhä hyppäsi omaa ennätystään sivuten 160. Ilman pudotuksia tuohon korkeuteen edennyt Kärhä nousi tiukassa kisassa puhtaalla sarjallaan seitsemännelle sijalle. Edellä oli mitalikolmikon lisäksi kolme 164 ylittänyttä hyppääjää. Ennätystaso kauden pääkilpailussa sai Essin tyytyväiseksi: - Korkeuskisa sujui alusta asti hyvin ja vaivattomasti. Kisasta jäi hyvä fiilis, koska olihan tämä kauden kisoista paras.   

1.kisapäivän tulokset