Ajankohtaista

SM-viikonloppu – KISARAPORTIT

Elokuun ensimmäinen SM-kilpailuviikonloppu oli Nurmijärven Yleisurheilulle menestyksekäs.8 mitalia, 8 pistesijaa ja 9 omaa ennätystä on loistava lukema 15 urheilijalta. 14-15 -vuotiaiden kilpailuissa Nurmijärven Yleisurheilu on parhaiten menestyvien seurojen joukossa.

Kilpailujen täydelliset tulokset löytyvät Tilastopajasta.

3. kilpailupäivä 8.8.2021

14-15 -vuotiaiden SM-kilpailut Kokkola

Kokkolan kolmas kilpailupäivä kilpailtiin ilman nurmijärveläismitalia. Lähimmäs mitalia pääsivät Emma ja Sanni Lehtonen, jotka sijoittuivat neljänneksi T15 korkeushypyn joukkuekilpailussa. Pronssimitali jäi molempien hyppääjien viimeisen hypätyn korkeuden eli yhteensä 10 sentin päähän. Henkilökohtaisessa kilpailussa Emman sijoitus oli 15. tuloksella 145 ja Sanni oli 17. tuloksella 140.
- Emma: kisa ei mennyt huonosti muttei hyvinkään, juoksu ja ponnistus eivät kulkeneet. Sanni: paransin ennätyEi ollut hyvä kisa, mutta ei huonokaan, juoksu ja ponnistus ei tänään kulkenut, totesi Emma kilpailun päätyttyä. Sanni ei ollut tyytyväinen tulokseensa, vaikka paransinkin sentillä ennätystään. Teknisesti ei ollut ongelmia.

2000 metrin juoksussa NYU:n värejä nähtiin peräti kolmessa sarjassa. Paras sijoitus tuli 15-vuotiaiden poikien sarjasta, jossa Rasmus Laapas juoksi viidenneksi uudella ennätyksellään 6.13,29. Viime vuodelta peräisin ollut oma ennätys häipyi historiaan lähes 10 sekunnin marginaalilla.
- Eilinen kasi painoi vähän oikeassa jalassa, mutta ennätysjuoksuun ja sijoitukseen pitää olla tyytyväinen, kertoi Rasmus taistelun tauottua.

T14-sarjassa Pihla Jaakola-Siimes paransi ennätystään peräti 11 sekuntia ja sijoittui hienosti kuudenneksi ajalla 7.16,73.
- Olen tyytyväinen, totesi Pihla. Juoksu kulki hyvin, eikä tuntunut pahalta. Aika hyvin siis meni.

14-vuotiaiden poikien 2000 m kilpailussa Jonne Mourujärvi juoksi niin ikään kuudenneksi ajalla 9.19,81. Oma ennätys parani vajaat kaksi sekuntia.  Anton Kemppi hylättiin ratarikon vuoksi.
- Pettyneiltä pojilta ei analyysejä kilpailun jälkeen saatu.

16-17 -vuotiaiden SM-kilpailut Hyvinkää

Hyvinkäällä viimeisenä kilpailupäivänä NYU:n ainoana urheilijana kilpaili Mikko Huhta, tällä kerralla kuulantyönnössä. Mikko selviytyi selkeästä kolmoslajistaan kunnialla sijoittuen lopulta 10. sijalle kauden parastaan sivuavalla tuloksella 12.71. Mikko lähti kisaan kaikista kilpailijoista selkeästi heikoimmalla tilastotuloksella.
- Tämän jälkeen en taida SM-kilpailuissa kuulaa enää työntää. Tiistaina sitten hyppään pituutta Seuracupissa. Pitää yrittää omalta osalta auttaa Nurmijärven Yleisurheilu finaaliin. Siellä nähdään.

2. kilpailupäivä 7.8.2021

14-15 -vuotiaiden SM-kilpailut Kokkola

Toisen kilpailupäivän ainoan NYU:n kultamitalin työnsi P14 kuulassa Aatu Kangasniemi. Selvänä tilastoykkösenä kilpailuun lähtenyt Kangasniemi ei jättänyt mitään arvailujen varaan, vaan ratkaisi kilpailun jälleen heti ensimmäisellä kierroksella. Aatun paras työntö oli viimeisen kierroksen 19,69, jolla voittomarginaaliksi tuli hieman yli 4,5 metriä.
-  Tänään huomasi että ei ollut oikein tehoja tekemisessä eilisen jälkeen. Ei osunut pitkät työnnöt tähän kisaan tällä kertaa, mutta tästä on hyvä jatkaa seuraaviin kisoihin, totesi Aatu kilpailun jälkeen.

15-vuotiaiden poikien 800 metrillä kisaurakkansa aloitti Rasmus Laapas, joka juoksi edellisvuoden tapaan hienosti pronssille omalla ennätysajalla 2.04,46. Kisa oli erittäin tiukka ja mitalien kohtalo oli selvillä vasta maalissa. Hopeasta Rasmus jäi vain 12 sadasosasekuntia.
- Olen tyytyväinen sekä aikaan että sijoitukseen. 12 juoksijan erässä oli ahdasta ja kaverit juoksivat jaloille ja kengille, sanaili Rasmus tiukan kilpailun jälkeen.

15-vuotiaiden tyttöjen 800 metrillä oli mukana Sara Parviainen, joka ei saanut itsestään parasta irti. Ajalla 2.44,32 irtosi 18. sija.

Neljäs nurmijärveläiskilpailija lauantaina oli 80 m aitajuoksussa T15-sarjassa kilpaillut Emma Lehtonen. Emma juoksi aamun alkuerissä ajan 13,49, jolla ei jatkopaikkaa välieriin irronnut. Lopputuloksissa Emman sijoitus oli 21.
- Emma ei laittanut heikkoa aikaa aamukilpailun piikkiin, vaan ruoti omaa lähtöään ja juoksuaan aika huonoksi.

16-17 -vuotiaiden SM-kilpailut Hyvinkää

Mikko Huhta jatkoi toisenakin kilpailupäivänä pronssikannassa. M17 kiekonheitossa Mikko heitti parhaansa 49,21 kuivissa olosuhteissa heti ensimmäisellä heitollaan. Toisen kierroksen lopulla alkoi sade, jonka jälkeen lähes puolet kilpailun kaikista heitoista oli joko yliastuttuja tai muuten epäonnistuneita. Kolmen viimeisen kierroksen aikana vain kilpailun voittaja, Kankaanpään seudun Leiskun Kosti Saine pystyi parantamaan tulostaan.
- Sää ei ollut ihan optimaalinen kiekonheittoon, mutta joka säässä pitää osaa heittää. Toivoin että olisi satanut reippaasti koko kisan ajan, että olisi ollut todellinen vesikisa. Kisassa tekniikka toimi todella hyvin, mutta tehot puuttuivat. Pihkan ja kuivina pidettyjen käsien ansiosta ote piti hyvin!

16-vuotiaiden tyttöjen moukarinheitossa Oona Ketomäki heitti kauden parhaansa 54,94, mikä riitti tällä kertaa viidenteen sijaan. Pronssiin oli matkaa noin 5 metriä. Ensimmäisen kierroksen varmistelevan heiton jälkeen Oonalla oli hieman vaikeuksia saada heitettyä kunnon kovaa kilpailuheittoa, jolla olisi tasteltu jopa mitalista.
- Oli kovat odotukset, kun viimeiset treenit menivät hyvin, mutta kisoissa ei tullut nappionnistumista missään heitossa. Katsotaan ensi vuonna uudestaan!

 

1.kilpailupäivä perjantai 6.8.2021

14-15 -vuotiaiden SM-kilpailut Kokkola

Ensimmäinen kilpailupäivä alkoi NYU:n Aatu Kangasniemen komennossa. P15 moukarinheitossa kultamitali varmistui periaatteessa jo ensimmäisellä kilpailuheitolla, kun Kangasniemi kiskaisi 76,70. Aatu paransi tulostaan vielä kahdesti ja kisan voittotulokseksi jäi lopulta 79,24. Kilpailun toiseksi tullut, hyvän tuloksen tehnyt, Someron Esan Mico Lampinen heitti 68,93.
Viikkoa aikaisemmin Lohjalla Aatu heitti oman ennätyksensä 81,96, mikä on kaikkien aikojen pisin suomalaiskaari moukarinheitossa juniorisarjoissa.
- Kisa meni kaikin puolin hyvin, kertoo Aatu. Tekeminen oli teknisesti aika hyvää, mutta lopussa heittämiseen vaikutti toimitsijoiden ammattitaidottomuus ja verkon vaijerin rikkoutuminen. Tämän takia heittojen välille tuli pitkät tauot kuumassa auringonpaahteessa. Heittäminen tuntui hyvältä koko kisan ajan mutta muuten SM-kilpailujen ilmapiiri puuttui kokonaan.

Päivän toista nurmijärveläiskultaa ei tarvinnut kauaa odotella. Vain puoli tuntia moukarikilvan päättymisen jälkeen T15 3000 metrin kilpakävelyn joukkuekilpailussa Sara Parviainen ja Isabella Edelman uusivat edellisen vuoden kultamitalinsa. Henkilökohtaisessa kilpailussa Sara oli kuudes ajalla ennätysajallaan 18.02,67 ja Isabella käveli kahdeksanneksi ajalla 20.33,30.
- Sara oli todella tyytyväinen omaan suoritukseensa, joka onnistui loistavasti vähäisestä lajiharjoittelusta huolimatta. Isabellakin käveli omia odotuksiaan paremmin. Kisa lähti hyvin liikkeelle, mutta lopussa tuli hyytymistä.

Päivän kolmas kultamitali löytyi hiekkalaatikosta, kun Kasperi Kontola loikki itsensä korkeimmalle palkintokorokkeelle P14 3-loikassa. Kolmen ensimmäisen kierroksen ajan Kontola oli kolmantena, mutta neljännellä kierroksella sijoitus tippui neljänneksi. Tästä sisuuntuneena Kasperi paransi neljännellä hypyllään tulosta lähes puolella metrillä 11,70:een, joka oli lopulta kilpailun voittotulos. Samalla parani Kasperin oma ennätys kahdeksalla sentillä. Tiukassa kisalla toiseksi hyppäsi Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Vilho Ketonen tuloksella 11,59 ja pronssimitalisti Lempäälän Kisan Yleisurheilun Aarne Kalela hävisi Ketoselle vain vaivaisen senttimetrin.
- Kasperi itse oli tyytyväinen kilpailuunsa, sillä kaikki hypyt olivat perushyviä ja joukkoon mahtui mukaan yksi, jossa loikat pitivät kultamitalin arvoisesti.

Päivän neljäs mitali tuli P14-sarjan 1500 metrin estejuoksusta, jossa Anton Kemppi kiri pronssille uudella ennätyksellään 4.57,24. Kiihkeässä kirikamppailussa kultamitalikin jäi vain 1,01 sekunnin päähän. Kovan NYU-kaksikon toisen juoksijan Jonne Mourujärven oli tällä kertaa tyytyminen viidenteen sijaan tuloksella 5.01,62. Jonnen revanssin paikka saattaa olla edessä jo sunnntaina, kun kaksikko starttaan 2000 metrille. Antonin aika on uusi NYU:n seuraennätys 14-vuotiaiden poikien sarjassa.
- Anton oli tyytyväinen ja piti juoksua onnistuneena. Esteiden ylityksessäkään ei Antonin mukaan ollut ongelmia. Jonne sen sijaan oli pettynyt. Esteiden kanssa oli ongelmia ja Jonne jäi esteiden kohdalla muista juoksijoista.

Kasperi Kemppainen käveli P15-sarjan 3000 metrin matkalla neljänneksi ajalla 19.28,19.
- Kasperi oli tyytyväinen sijoitukseensa, mutta ei aikaansa. Tuntui siltä, että kävely ei kulkenut parhaiten. Neljäs sija on kuitenkin hyvä.

14-vuotiaiden tyttöjen 1500 metrin esteissä Pihla Jaakola-Siimes paranteli ennätystään 13 sekunnilla aikaan 5.43,52. Sijoitus oli viides, jolla Pihla paransi tilastosijoitukseen nähden yhdellä sijalla.
- Pihla oli hieman pettynyt juoksuunsa, sillä parempaankin oli omasta mielestä varaa. Esteiden, erityisesti vesiesteen kanssa oli vaikeuksia. Ennätys SM-kisoissa tuntui kuitenkin hyvältä.

Milla Pihlava hyppäsi seipäässä sijalle 18 uudella ennätyksellään 240.
- Milla oli myös tyytyväinen ennätykseensä. Ylemmissä korkeuksia vauhti kuitenkin alkoi loppua kesken.

16-17 -vuotiaiden SM-kilpailut Hyvinkää

Hyvinkäällä ensimmäisenä kilpailupäivänä esiintyi kaksi NYU:n urheilijaa, molemmat betoniringissä vihreän suojaverkon sisällä.

M17 moukarissa Mikko Huhta lähti tavoittelemaan mitalia ja edustuspaikkaa 17-vuotiaiden Ruotsi-ottelussa. Kilpailu ei sujunut Mikolta aivan täydellisesti, mutta tuloksena oli kuitenkin oma ennätys 65,03 ja kolmas sija. Hopea ja paikka maaottelussa jäi 1,5 metrin päähän, kun hopean nappasi Kaipolan Vireen Simo Piirainen tuloksella 66,57. Kullan voitti Someron Esan mäntsäläisvahvistus Max Lampinen Hyvinkään kisojen avauspäivän kovimmalla tuloksella 80,17.
- Olen tyytyväinen, että tuli ennätys! Nyt olen lähempänä 70m kuin 60m. Teknisesti kisan paras heitto tuli jo toisella lämmittelyheitolla. Kisassa tekniikka ei toiminut ihan yhtä hyvin. Kisan jälkeen olin vähän pettynyt, etten pystynyt heittämään itseäni hopealle. Tiesin että hyvällä heitolla olisin pystynyt nostamaan sijoitustani.

N17-sarjan kiekonheitossa Emmi Kotamäki oli 15. tuloksella 25,20.