Ajankohtaista

Nurmijärven Yleisurheilu menestyy aluemestaruuskisoissa

Tämä viikko on aluemestaruuskisojen ja pm-kisojen viikko. Jo ensimmäisenä aluemeastaruuskisojen kisapäivänä NYU:n urheilijat valtasivat palkintopallit Helsingissä Eläintarhan kentällä käydyissä kisoissa.

Maanantai

M17 sarjan moukarissa kaksoisvoiton ottivat Aatu Kangasnimi (14v) tuloksella 65,45 m ja Mikko Huhta (16v) 59,28 m. Aatun tulos on 14-vuotiaiden poikien kaikkien aikojen ennätys. Aatun nimissä ollut entinen ennätys parani 2,82 m. N17-sarjassa moukarikisan kolmanneksi heitti Oona Ketomäki, tuloksella 53,57 m. Hopea jäi vajaan metrin päähän, eikä voittajaan tullut eroa kuin hieman yli 2 metriä.

19-vuotiaissa mentin melkein nuorempien tahtiin, Kimi Rinnekarin napattua voiton 61,49 kantaneella heitollaan ja Matias Ketomäen otettua kolmannen sijan moukarituloksella 52,46. N19-sarjan moukarissa Elisa Huhta oli neljäs, 30,48 kantaneella heitollaan.

N19-sarjassa 100m aitajuoksun voittoon juoksi Erin Karjalahti, tuloksella 14,50 s. Saman sarjan korkeudessa Essi Kärhä oli toinen 157 cm ylittäneellä hypyllään, Nea Kylmäsen jäätyä niukasti neljänneksi vain neljä cm heikommalla tuloksellla.

Tiistaina kisat jatkuvat Eläintarhan kentällä ja silloin kilpailemassa Mikko Huhta kiekossa ja kuulassa, Aatu Kangasniemi kuulassa, Erin Karjalahti 200 metrillä ja 400 metrin aidoissa, Essi Kärhä ja Nea Kylmänen pituudessa ja Emmi Kotamäki kiekossa.

Keskiviikkona jatketaan 14/15-sarjojen aluemestaruuskisoilla, joissa aluemestaruuksista on NYU:n värit mukana P14 ja T14 3000 m kävelyssä.

Tiistai

Nea ja Essi eivät tällä kertaa pääseet kahdeksan parhaan joukkoon ja kolmelle hyppykierrokselle N17 pituudessa. Nean loppusijoitus oli 10. ja Essin 13. sija tuli kauden parhaalla tuloksella. Emmi Kotamäki oli 8. N17 kiekonheitossa.

M17 kiekossa Mikko Huhta jatkoi siitä mihin eilen maanantaina jäi moukarissa. Toinen sija tuli tänäänkin, tuloksella 46,05 m, joka jäi vain 16 cm kilpailun voittajasta.

Erin Karjalahti jatkoi kisaurakointia tänään ollen 200 metrillä toinen, ajalla 25,47 ja voittamalla 400 metrin aidat tuloksella 62,13. Erinin 200 metrin aika on hänen uusi ennätyksensä.

M17 kuulassa Aatu Kangasniemi jatkoi siitä mihin eilen lopetti. Tänään kuulassa voitto tälle 14-vuotiaalle, tuloksella 16,21 joka on paitsi hänen uusi ennätyksensä myös oman ikäsarjan kaikkien aikojen toiseksi paras tulos 5 kg:n kuulalla.

Keskiviikko

Aluemestaruuskisat jatkuivat Porvoossa 14- ja 15-vuotiaiden kisoilla. Uudenmaan piiri on mukana kisoissa vain kävelyissä, mutta kilpailun ulkopuolella mukana on muutama urheilija muissakin lajeissa.

P14 3000m kävelyssä aluemestaruuden otti Nurmijärven Yleisurheilun Kasperi Kemppainen. Kasperin aika 19.29,51 alittaa a-rajan ja näin Kasperi lunasti pääsyn sm-kisojen kävelyyn. T14 3000m kävelyssä Isabella Edelman oli toinen (20.30,46). Isabella on alittanut sm-kisarajan jo aiemmin kesällä.

P14 800m juoksussa kaikki juoksivat am-kilpailun ulkopuolella. Nopein oli NYU:ta edustava Rasmus Laapas, ajalla 2.12,14.

Yhteistyö-Nurmijärven Sähkö 03.07.2025
Tule mukaan kunniakierrokselle ke 27.8.2025 18.06.2025
Perheliikkari alkaa 11.6, ilmoittaudu mukaan! 22.05.2025
Heittoklinikka 1.-4.6, tule mukaan! 20.05.2025
Aikuisten YU-koulu alkaa 12.5, ilmoittaudu mukaan! 24.04.2025
Kesäkauden ilmoittautuminen avattu 31.03.2025
Sportti-kesäleirin ilmoittautuminen avattu 17.03.2025
Tervetuloa juoksukouluun 14.03.2025
Tule vapaaehtoiseksi KLL SM-kilpailuihin 24.-25.5.2025 12.03.2025
Hae ohjaajaksi yu-kouluun 04.03.2025
Nurmijärven Yleisurheilu ry:n sääntömääräinen kokous 16.3.2025 19.02.2025
Nuorisovalmennuspäällikkö esittäytyy 29.01.2025
4.-6v. uusi pilotti ryhmä alkaa 13.1 02.01.2025
Uudy palkitsi urheiljoitamme piirin parhaina 27.11.2024
2024 Palkintogaalan palkitut 27.11.2024
Palkintogaala Monikossa 24.11.2024 06.11.2024
Talvikausi alkaa 30.9., ilmoittaudu mukaan! 09.10.2024
Kutsu vuosikokoukseen 27.10.2024 kello 18:00 07.10.2024
Aikuisten YU-koulu alkaa 5.10, ilmoittaudu mukaan. 04.09.2024
NYU:n ja HKV:n Junior GP – kahden kilpailun huippusarja 17- ja 19-vuotiaille 30.05.2024
Tuulisähkö-maastojen tulokset 07.05.2024
Tervetuloa mukaan aikuisten yleisurheilukouluun 23.04.2024
Tuulisähkö-liigan vauhdittomien hyppyjen 2024 tulokset 17.04.2024
Nurmijärven 35. Hippo-kisat 2024 09.04.2024
Kesäleirit Harjulassa kesäkuussa 14.03.2024
Hae kesän 2024 urheilukoulun ohjaajaksi! 27.02.2024
Ilmoittaudu kevään 2024 juoksukouluun! 22.02.2024
Hae kesätyöhön leiriohjaaksi 20.02.2024
Nurmijärven Yleisurheilu ry:n sääntömääräinen kevätkokous 04.02.2024
Aikuisten yleisurheilu koulu jatkuu! 19.01.2024
Talvikausi alkaa 30.9. Ilmoittaudu mukaan! 10.01.2024
Kauden parhaat palkittiin Palkintogaalassa 29.11.2023
Palkintogaala Monikossa 26.11.2023 klo 17 09.11.2023
Seura-asujen syystilaus avoinna 12.11. saakka 28.10.2023
Kutsu vuosikokoukseen 13.09.2023
Nurmijärven Yleisurheilun joukkue Seuracup-finaalissa 28.08.2023
Ratkeaako Tuulisähkö-liigan voitto sunnuntaina? 25.08.2023
Nurmijärven Yleisurheilun joukkue Seuracupissa 8.8. 04.08.2023
Tuulisähkö-liigan pistetilanne julkaistu 10.07.2023
Seurakisa 3 Parkkimäessä 21.6 20.06.2023
Seurakisa 2 Parkkimäessä 5.6 26.05.2023
Seurakisa 1 tulokset 26.05.2023
Seurakisa 1 24.5, Klaukkalassa 23.05.2023
Aikuisten yleisurheilukoulu, kesä 2023 17.04.2023
Tuulisähkö-liigan vauhdittomien hyppyjen tulokset 26.03.2023
Tuulisähkö-vauhdittomat hypyt Klaukkalan koululla 25.3. - LUE AIKATAULU JA OHJEET 24.03.2023
Kesän urheilukoulut auki, ilmoittaudu mukaan! 21.03.2023
Ilmoittaudu mukaaan sportti-kesäleirille 21.03.2023
Viestijoukkueet pm-junnuhalleihin 4.3. 27.02.2023
Kutsu vapaaehtoiseksi Youth Athletics Gamesiin 22.02.2023
Hae kesätyöhön leiriohjaaksi 07.02.2023
Talvikaudelle mahtuu vielä, ilmoittaudu mukaan allennetulla hinnalla! 08.01.2023
Kutsu NYU:n vuosikokoukseen 14.10.2022
Palkintogaala Monikossa 20.11.22 12.10.2022
Seuraennätystaulukot ja Tuulisähkö-liigan 2022 lopputilanne päivitetty 30.09.2022
Syyskuun kilpailuraportteja 19.09.2022
Ilmoittautuminen talven ryhmiin on auki 12.09.2022
Kesäkauden kiireinen päätösviikko - tutustu tapahtumiin 12.09.2022
Pohjola Seuracup 2022 - ohjeita joukkueelle 31.08.2022
Seuracupin finaalijoukkue nimetty 31.08.2022
Kimi Rinnekarille SM-hopeaa - NYU lähellä Kalevan maljan ennätyspisteitä 29.08.2022
19- ja 22-vuotiaiden SM-kilpailut Vaasassa 26.-28.8. 24.08.2022
Aatu ja Rasmus nuorten Ruotsi-otteluun 19.08.2022
Seuracup finaalin joukkueet selvillä - NYU mukana finaalissa 16.08.2022
SM-kilpailut keikautti Tuulisähkö-liigan kärkeä 16.08.2022
SM Nurmijärvi/Lempäälä - 10 mitalin viikonloppu NYU:lle 15.08.2022
Oskari Lehtoselle hopeaa Kalevan kisoista 08.08.2022
Pohjola Seuracup - piirikisan alustava joukkue 07.08.2022
Kalevan kisat Joensuussa - katso NYU:n urheilijoiden esittely ja aikataulut 04.08.2022
Nuorten aluemestaruuskilpailuista 13 mitalia NYU:n urheilijoille 03.08.2022
Urheilukoulujen kesätauoko vko 29-30 14.07.2022
Kangasniemelle jo toinen EM-mitali samana päivänä 06.07.2022
Aatu Kangasniemelle EM-pronssia 06.07.2022
Lotta Parviainen karkumatkalla Tuulisähkö-liigassa 06.07.2022
Loistavaa menestystä YAG:ssä 21.06.2022
Seuracupin alustava joukkue on nimetty 16.06.2022
Nurmijärven Yleisurheilun viestijoukkueet YAG:ssä 05.06.2022
Tuulisähkö-liigan tilanne 30.5. 31.05.2022
8 mitalia junnuotteluista 29.05.2022
NYU:n urheilijoille 3 Koululiikuntaliiton mestaruutta 29.05.2022