Ajankohtaista

Tuomarikoulutusta

Kesällä järjestettyjen yleisurheilun toimitsijakoulutusten jatkoksi Nurmijärven Yleisurheilu järjestää lokakuussa yhdessä Uudenmaan piirin kanssa kaksi yleisurheilun tuomarikoulutusta seuran kilpailujärjestelyissä toimitsija- ja tuomaritehtävissä mukana olleille tai tehtävistä kiinnostuneille.

Ke 14.10. Tuomarikoulutus (II-taso)

Tuomari on kilpailuissa päätösvaltaa omaava henkilö, jota käytetään myös sellaisissa tehtävissä, joissa hän joutuu ratkaisemaan kilpailijoiden suoritusten oikeellisuuteen liittyviä asioita, ja niin ollen hänen ratkaisuillaan on vaikutusta kilpailun lopputuloksiin.

Kakkostason kurssilla käydään läpi yleisurheilun kaikki tärkeimmät säännöt ja totutaan samalla käyttämään oikein yleisurheilun sääntökirjaa sekä löytämään tarvittavat asiat sieltä nopeasti. Henkilö voi ohittaa ykköstason ja aloittaa kouluttautumisensa suoraan kakkostasolta, jos hänellä on jo ennestään kokemusta kilpailuissa toimimisesta sekä perustiedot yleisurheilun säännöistä. Kurssi sisältää itseoppimista sekä yhden illan lähiopetuksen.Osallistujilta edellytetä siis edellytetä mitään aiempaa koulutusta. 

Tuomarikoulutus antaa myös aktiivisesti urheileville tärkeää sääntöosaamista omissa urheilulajeissa ja siten antaa myös edellytykset toimia urheilijana oikein tilanteissa, joissa on tapahtunut tuomarivirhe. Näiden korjaamiseen ei yleensä kilpailussa ole paljon aikaa ja siksi on hyvä osata säännöt ja miten toimia oikein, tilanteen niin vaatiessa.

Osallistujat saavat tuomarikortin ja materiaalina verkossa olevan opiskeluaineiston. 

Kurssi on maksuton seuran jäsenille tai aktiivisesti seuran järjestämissä kilpailuissa mukana olleille seuran jäsenenä olevan lapsen huoltajille. Seura maksaa koulutuksen (20 €/henkilö).

Ke 21.10. Lajinjohtajakoulutus (III-taso)

Kilpailuissa Lajinjohtaja voi toimia juoksujen tai kenttälajien johtajana sekä muissa johtavissa tuomaritehtävissä. Pienissä kilpailuissa hän voi aivan hyvin toimia myös koko kilpailun johtajana.

Tason nimi, Lajinjohtaja, kertoo suoraan minkä tason tehtäviin kurssilla annettava opetus tähtää. Kolmostasoa ei enää voi käyttää aloitustasona, vaan osallistujalla täytyy olla jo ennestään kakkostason pätevyys. Kurssilla käydään jälleen läpi yleisurheilun sääntöjä ja eri lajien käytännön järjestämistä. Nyt kuitenkin lähtökohtana on, että sääntöjen laaja läpikäynti on hoidettu jo kakkostasolla. Kolmostason kurssilla näkökulma muutetaan lajinjohtajan näkökulmaksi. Kolmostasolla valmentaudutaan ryhmän esimiehen rooliin ja omaksutaan sääntöjen puolelta vielä nekin osat, jotka tulevat vastaan rutiinista poikkeavien tilanteiden hoitamisessa.

Kolmostason kurssi jakautuu etäopiskeluun, lähijaksoon ja erilliseen nettikokeeseen. Kurssille opiskelijat saavat omat käyttäjätunnukset oppimisjärjestelmään jossa on kaikki kurssiin liittyvä materiaali. Lähijakson käytyään kurssialiset saavat myös oikeudet kokeen suorittamiseen. Materiaali sisältää sääntökohtien lisäksi erityisesti kolmostasolle laadittuja esityksiä, jotka liittyvät aikataulujen tekoon ja yleensä esimiehenä toimimiseen

Tälle kurssille toivomme runsaslukuisena aiemmin kakkostason tuomarikoulutuksen suorittaneita. Kurssin suorittavien toivotaan toimivan tulevana kesänä seuran järjestämissä kilpailussa juoksujen tai kenttälajien lajijohtajan tehtäviin ja/tai kilpailunjohtajan tehtäviin.

Verkossa olevan materiaalin lisäksi kurssin suorittaneet saavat IAAF:n sääntökirjan ja mestaruuskilpailusäännöt. Koulutustilaisuuden jälkeen kunkin osallistujan tulee suorittaa koe verkkoyhteyttä käyttäen. Kortin saa, kun koe on onnistuneesti suoritettu.

Kurssi on maksuton osallistumiskriteerit täyttäville seuran jäsenille tai aktiivisesti seuran järjestämissä kilpailuissa mukana olleille seuran jäsenenä olevan lapsen huoltajille.

Ilmoittautuminen

Molemmille kursseille tarvitaan ennakkoilmoittautuminen viimeistään 7.10. klo 20 mennessä, jotta osallistujille ehditään jakaa opiskelumateriaalit ennakkotutustumista ja etäopiskelua varten  ennen Nurmijärvellä tapahtuvaa lähiopetusta.

Huomaa, että voit ilmoittautua vain toiseen koulutukseen.

Paikka

Nurmijärven Yhteiskoulu
Pratikankuja 8, Nurmijärvi

Lisätietoja

Vauhdittomat hypyt peruttu 23.10.2020
Kutsu NYU n vuosikokoukseen 08.10.2020
Tuomarikoulutusta lokakuussa 06.10.2020
PM-maastot 11 10, ilmoittaudu 9.10 06.10.2020
Talvikausi alkaa 19.10, ilmoittaudu mukaan! 06.10.2020
Kunniakierros ensi maanataina 14.9 08.09.2020
NYU seuracup finaaliin 04.09.2020
Silja Line seurakisa 4, ilmoittaudu mukaan! 31.08.2020
UUDY:n junnu- ja nuorisoleiri 8-16 vuotiaille 19.-20.9. 29.08.2020
Seurakisa 3 Klaukkalassa ilmoittaudu 22.08.2020
PM-viesti joukkueet ja kilpailuohjeet 19.08.2020
Seuranmestaruuskisat 17.8. Klaukkalassa 15.08.2020
Seuracup joukkue 11.8 Nummelaan 07.08.2020
Silja Line seurakisa 2, 6.8 Klaukkalassa, ilmoittaudu mukaan! 04.08.2020
Kunniakierros juostaan 14.9. 03.08.2020
Nurmijärven Yleisurheilu menestyy aluemestaruuskisoissa 29.07.2020
AM- ja SM-kisoihin ilmoittautuminen 21.07.2020
Tulokset: Silja Line Seurakisat 1 20.07.2020
UUDY:n pm-kisoihin ilmoittautuminen 20.07.2020
Nyt on aika viikkokisailla! 14.07.2020
Tue seuraa, ostamalla kannatustuotteita! 09.07.2020
Lajiklinikoita kesällä Klaukkalassa 08.06.2020
Maksuton I-tason tuomarikoulutus to 11.6. klo 17.30 07.06.2020
Kesäkuulle kaksi hyppykisaa Klaukkalaan 05.06.2020
Ryhmien infotilaisuudet 1.6, 3.6 ja 9.6 31.05.2020
Luento: Lihastasapainokartoituksen merkitys urheilijalle, 9.6. klo 17.15 29.05.2020
Tervetuloa ryhmään mukaan! 27.05.2020
Klaukkalan sprinttien kilpailuohjeet julkaistu 24.05.2020
Nyt seura-asut uudesta NYU Kaupasta! 19.05.2020
Kilparyhmien harjoitukset alkavat 17.05.2020
Sprintit ja moukarikisa 2.6. Klaukkalassa 17.05.2020
Liikuntaleikki- ja urheilukoulut alkaa 1.6 08.05.2020
Kesäleirit järjestetään Harjulassa tänä kesänä! 08.05.2020
Talviviikkokisasarjan palkintojen jako 17.5. 06.05.2020
Talviiviikkokisa 4 tulokset 06.05.2020
Aikuisten yleisurheilukoulu Klaukkalassa kesäkuussa 06.05.2020
Yleisurheiluohjaajatutkinto, ilmoittaudu 11.5 mennessä 05.05.2020
Lajinjohtajakoulutus siirtyy 18.04.2020
Kesäkautta koskeva tiedote 09.04.2020
Talvikauden harjoitukset päättyneet 27.03.2020
P/T15-14 SM-kisat myönnetty NYU:lle vuonna 2022 13.03.2020
Koronavirusohjeistusta 12.03.2020
Kevään yleisurheilukilpailuja peruttu 12.03.2020
NYU n vuosikokous 01.03.2020
Ilmoittaudu talviviikkokisa 4, 27.2 klo. 17.00 23.02.2020
Ilmoittautuminen kesän ryhmiin alkanut! 20.02.2020
Helmikuun 2020 yleisurheilukirje 18.02.2020
Seuraleiri 2020 Pajulahti, aikataulu 31.01.2020
Nyt seura-asuja tilaamaan 21.01.2020
Harjoitukset ulkona ti 14.1 13.01.2020
Talviviikkokisa 3 ilmoittaudu 13.01.2020
Loppuviikko (ke,to) urheilukoulut ulkona! 10.12.2019
Talviviikkokisa 1 ja 2 tulokset 03.12.2019
Nurmijärven Yleisurheilun seuraleiri 2020 03.12.2019
Viikkokisa 2 ilmoittaudu 20.11.2019
Oskari Lehtonen piirin paras 14.11.2019
Vauhdittomien tulokset 10.11.2019
PalkintoGaala 24 11 07.11.2019
NYU n vuosikokous 5.11.19 03.11.2019
NYU n vauhdittomat 7.11.19 03.11.2019
Talvivikkokisasarja alkaa ensiviikolla 21.10.2019
NYU:n vuositilastot julkaistu 21.10.2019
Talven ryhmät alkaa 30.9 18.09.2019
Ranking tilanne 2019 päivitetty 16.09.2019
Viikkokisa 5 tulokset 05.09.2019
Seurakisa 3 9, ilmoittaudu 29.08.2019
NYU seuracup finaaliin joukkue 29.08.2019
pm-kisat 24. - 25.8.19 23.08.2019
Seuranmestaruus kilpailut 20.8, lopullinen aikataulu 19.08.2019
Tule seuraleirille 4.-6.10. 15.08.2019
Uudyn pm-junnut 9-15-V 13.08.2019
Viikkokisa 4 tulokset 09.08.2019
Viikkokisa 4 ilmoittaudu 03.08.2019
Viikkokisa tulokset 1, 2, 3 01.08.2019
Seura cup 2 lopullinen joukkue 23.07.2019
Viikkokisa 3 26.6 Parkkimäessä 20.06.2019
Viikokisa 2 ilmoittaudu 17.06.2019
VIIKKOKISA 2 ja 3 päivämäärä muuttuu!! 09.06.2019
Seuracup 1 joukkue 11.6 PÄIVITETTY 08.06.2019
Pm-viesitijoukkueet 8 6 05.06.2019