Aktiiviryhmän Teneriffan kuulumiset
Aprillipäivän aamuna klo 6.30 kokoontui Helsinki-Vantaan lentokentälle innokas 17 hengen porukka, jonka määränpää oli Teneriffa ja siellä Playa De Las Americas. Vaikka herätys oli ollut aikainen, niin harvoin olen nähnyt näitä urheilijatyttöjä niin pirteinä kuin tänä aamuna. Kaikki miettivät kuumeisesti, että onkohan siellä lämmintä, millainen urheilukenttä on ja onko hotellissa iso uima-allas. Tätä reissua oli suunniteltu kaksi vuotta – ja rahaakin tytöt saivat kerättyä hienosti matkakassaan. Matkaan siis lähtivät; Emmi, Sanni, Viivi, Minja, Kati, Nelli, Emilia, Pinja, Ida, Tuuli, Suvi, Maarit-valkku sekä huoltajat Terhi, Sari, Riitta-Liisa, Petri ja Jussi-”sponsori”.
Reilun 6 tunnin lennon jälkeen laskeuduimme aurinkoiselle Teneriffan saarelle ja jokaisen naama loisti kilpaa auringon kanssa – vihdoinkin täällä! On vaikea kuvailla sitä fiilistä, mikä sillä hetkellä oli – olihan tätä niin pitkään suunniteltu ja odotettu. Lyhyen bussimatkan jälkeen saavuimme hotellille, missä meitä oltiin vastassa tervetuliasmaljojen kanssa – ja hotelliin kirjautumisen jälkeen pääsimme vihdoin vaihtamaan hellevaatteet päälle. Ensimmäisen päivän ohjelmassa ei ollut harjoituksia, mutta loppujen lopuksi ryhmä, joka jo ensimmäisen illan aikana sai nimekseen ”päättömät kanat”, käveli puolijuoksua ainakin 7 kilometrin lenkin – otettiin heti alkuun ”löysät” pois. Toisaalta mitä nopeammin etenee, niin sitä enemmän näkee lyhyessä ajassa – eli paikat tuli katsastettua ensimmäisen illan aikana rivakkaan tahtiin.
Maanantaina 2.4. herätys oli klo 7.20 ja aamutoimien jälkeen aamupalalle ja sen jälkeen nokat kohti urheilukenttää. Matkaa hotellilta kentälle oli hiekkatietä pitkin noin 2 kilometriä eli hyvä alkuhölkkä ennen treeniä. Odotimme innolla, että miltähän kenttä näyttää ja onko Andrea (kenttämies) meitä vastassa klo 9, niin kuin oli sovittu. Yllätys olikin suuri, kun tämä kenttämies oli nainen – hän jakoi kaikille urheilijoille ”passit”, joilla pääsi kulkemaan kentälle. Kenttä oli upea – tytöt olivat innoissaan ja valmiita aloittamaan viikon uurastuksen. Kentällä oli todella paljon urheilijoita ympäri maailmaa (Suomesta, Ruotsista, Norjasta, Englannista, Ranskasta jne) treenailemassa niin kuin mekin. Viikon aikana, kun sivusilmällä tutkaili vanhempien ja ehkä vähän kokeneempienkin urheilijoiden treenaamista, niin sai huomata, että he tekivät ihan samoja juttuja, mitä mekin teimme. Kentällä kaikki toimi hyvin – kaikkia välineitä sai käyttöön ja pääsimme tekemään harjoitukset suunnitelmien mukaisesti. Kentän suorituspaikat olivat hyvässä kunnossa – ainoastaan pituushyppypaikan hiekan seassa oli vähän isoja kiviä, mutta hyvin saimme tehtyä hyppyharjoituksen kivistä huolimatta.
Tytöt harjoittelivat maanantaina, tiistaina, perjantaina ja lauantaina kaksi kertaa päivässä, keskiviikkona oli vain iltatreenit ja torstaina oli kokonaan lepopäivä. Lepopäivänä tytöt olivat reilu 6 tuntia vesipuistossa ”peuhaamassa” – eli jälkikäteen mietin, että ei se nyt ihan lepopäivä ollut, mutta hauska päivä kuitenkin. Vesipuistossa oli todella hurjia mäkiä, mihin minun ei olisi saanut mistään hinnasta, mutta tytöt kävivät kaikki mäet moneen kertaan läpi. Harjoituskertoja kertyi kuuden päivän aikana yhdeksän ja treenit kestivät kerrallaan vähän reilu 2 tuntia. Aamupäivä treenit olivat klo 9-11 ja iltatreenit klo 17-19. Treenien välillä tytöt uivat ja pelasivat vesipalloa. Viikon aikana treenasimme pituutta, korkeutta, kuulaa, aitoja sekä loikimme, juoksimme paljon ja teimme lihaskuntoa.
Vesipallosta tuli yksin leirin kohokohta - tietty treenit oli ykkönen – mutta tämä laji viimeistään osoitti, että näiltä tytöiltä ei voiton tahtoa puutu. Tytöt ja Sari (kerran mukana myös Maarit ja Jussi) voittivat kaikki ottelut, jotka pelasivat (ma, ti, ke, pe ja la). Suomi-huudot raikuivat altaalla, kun tytöt pelasivat muuta maailmaa vastaan. Meidän joukkueen etu oli, että vastustajat eivät ymmärtäneet meidän kieltä – eli pystyimme antamaan hyviä ohjeita ilman, että kukaan ymmärsi. Vastassa oli todella isoja miehiä ja välillä myös pienempiä poikia, mutta ketkään eivät voineet joukkueellemme mitään. Joukkueen tukipilari oli maalivahti Sari ja tyttöjen hyvä puolustus, mutta ennen kaikkea räväkkä hyökkäys ja kirjaimellisesti vastustajista kiinni pitäminen. Yhtenä päivänä uskalsin mennä peliin myös itse mukaan ja hauskaahan se oli, vaikka otteet olivat aika kovat. Tytöt tulivat vesipoolon ansiosta niin tunnetuiksi, että heitä pyydettiin yhtenä iltana hotellin iltaohjelman tanssiryhmään esiintymään ja tytöthän tietenkin suostuivat ja hauskaa oli.
Olosuhteet viikon aikana olivat ihanteelliset – aurinko paistoi ja lämpömittari oli suurimman osan ajasta reilusti yli+ 20 astetta. Muutaman kerran kentän lämpömittari näytti +37 astetta (tietenkin suoraan auringon paisteessa) – ja se sai tyttöjen naamat vieläkin leveämmälle hymylle. Ainoastaan lauantaina iltapäivällä saimme vettä niskaamme oikein kunnolla, mutta ei se siinä vaiheessa haitannut yhtään, koska muuten koko viikon olimme saaneet harjoitella loistavissa olosuhteissa – ja olihan siinä jo muutaman nahkakin kerennyt palamaan.
Ryhmämme hyvä yhteishenki parani leirin aikana entisestään – ja olen varma, että kaikkien motivaatio nousi ylöspäin entisestään. Leirin alkuperäinen tarkoitus oli motivoida tyttöjä urheilu-uralla eteenpäin ja antaa pienen esimerkin siitä, että mitä se urheilu voisi joskus aikuisena olla. Toivotaan, että tästä oli hyötyä – aika sen sitten näyttää. Suunnittelimme viikon aikana jo uusia yhteisiä reissuja, joten toivotaan, että ryhmä pysyy kasassa mahdollisimman pitkään ja pääsemme toteuttamaan yhteisiä suunnitelmia.
Valmentajana voin vain todeta, että nämä nuoret urheilijanalut ovat loistavia ”pakkauksia” – heillä on asenne kohdillaan – heidän kanssa oli helppo olla reissussa, koska mitään ongelmia ei ollut missään vaiheessa. Kaikki treenit sujuivat hyvin ja vaikka välillä meinasi aurinko vähän viedä mehut kropasta, niin kukaan ei antanut periksi. Voin kertoa, että edustimme suomea upeasti.
Kiitokset tästä reissusta kuuluu tietenkin ensiksi urheilijoille – TE teitte tästä reissusta juuri niin hienon kuin suunnittelimme – KIITOS. Kiitos myös teille upeat vanhemmat, jotka olitte leirillä mukana – teistä oli suuri apu – ilman teitä en olisi pärjännyt. Leirin aikana saimme kokoon veteraaniurheilija ”joukkueen” – jos ei tänä kesänä, niin sitten seuraavana kesänä menemme juoksemaan jonkun viestin, niin kuin sovimme.
Ja vaikka ehkä tästä jutusta voi tulla semmoinen käsitys, että leirimme oli pelkkää ”hurvittelua”, mutta kyllä leirin ykkösasia oli kuitenkin harjoittelu – ja tietenkin yhdessä olo.
Päättömien kanojen puolesta Maarit Kuvia leiriltä