Uusimmat ajankohtaiset

NYU isännöi 9–13-vuotiaiden pm-otteluja

Kauden päätteeksi kuusi mitalia kotikisoista 

Teksti:Matti Hannula

Uudenmaan Yleisurheilun 9–13-vuotiaiden tyttöjen ja poikien moniottelumestaruuksista kisattiin Klaukkalassa 16. syyskuuta. Järjestävä seura Nurmijärven Yleisurheilu keräsi yhteispisteissä kuusi mitalisijaa.

NYU:n urheilijoista ainoan ykköstilan kokonaispisteissä otti T11-sarjan Charlotte Kajander. 9–11-vuotiaat kisasivat neljä lajia, 12–13-vuotiaat viisi. Charlotte pohjusti mestaruutensa voittamalla sekä 60 metrin aitajuoksun että korkeushypyn. NYU:n Sara Ahlfors oli kokonaispisteissä kolmas. Hän oli kolmas sekä 800 metrillä että keihäänheitossa. NYU:n Sara Parviainen oli kahden ratakierroksen matkalla neljäs hävittyään kaimalleen vain yhden sadasosasekunnin.

NYU:n Joona Paananen oli P9-sarjan yhteispisteissä hienosti hopealla Hyvinkään Seudun Urheilijoiden Anton Sokoloffin vanavedessä. Joona voitti sekä 40 metrin juoksun että korkeushypyn, jälkimmäisen omalla ennätyksellään 124. NYU:n Riku Korhonen sijoittui keihäänheitossa kolmanneksi.

Saman ikäluokan tyttöjen sarjassa NYU:n Oona Korhonen oli yhteispisteissä pronssilla. Oona sijoittui toiseksi sekä korkeudessa että keihäässä.  NYU:n Viiviliina Nurminen oli 40 metrillä kolmanneksi nopein.

Vuotta vanhemmissa tytöissä NYU:n Sarla Kakkola kipitti 60 metrin aitajuoksun ykköseksi ja oli 4-ottelun lopputuloksissa kolmas.

P11-sarjassa NYU:n Oskari Huppunen sijoittui 800 metrillä toiseksi ja 60 metrin aidoissa kolmanneksi. Yhteispisteissä Oskari jäi niukasti pois palkintopallilta oltuaan neljäs.

Vuotta vanhemmissa pojissa NYU:n Jami Saari oli kolmas sekä kiekon- että keihäänheitossa.

Greta Laukala oli NYU:n urheilijoista ainoana kolmessa lajissa kolmen parhaan joukossa. Greta oli T12-sarjan 5-ottelussa sekä 60 metrin aidoissa että 800 metrillä toinen ja korkeudessa kolmas. Kahdella ratakierroksella Greta juoksi ajan 2.48,62 ja hävisi voittajalle, Janakkalan Janan Helmi Lipsaselle vain puolisen sekuntia. 

Vielä ehtii ilmoittautua Sportti-kesäleirille! 18.05.2026
Uutta kesäksi: harrasteryhmä yli 14-vuotiaille! 27.04.2026
Ilmoittaudu kesän perheliikkariin! 27.04.2026
Ilmoittaudu aikuisten yleisurheilukouluun! 09.04.2026
Kesäkauden ilmoittautuminen on avattu! 23.03.2026
Junioreilla menestyksekkäät SM-kilpailut 25.08.2025
Kalevan kisoista 3 pistesijaa 07.08.2025
SAUL SM-viestit 26.7. Savonlinnan Kyrönniemen kentällä 26.07.2025
16–17v SM-kilpailut - 5 ennätystä, pronssimitali ja pistesija 15.07.2025
Kisaennakko: 16–17-v SM-kisat Turussa 11.-13.7. 09.07.2025
Heittoklinikka 1.-4.6, tule mukaan! 20.05.2025
Nuorisovalmennuspäällikkö esittäytyy 29.01.2025
Uudy palkitsi urheiljoitamme piirin parhaina 27.11.2024
NYU:n ja HKV:n Junior GP – kahden kilpailun huippusarja 17- ja 19-vuotiaille 30.05.2024
Tuulisähkö-maastojen tulokset 07.05.2024
Tuulisähkö-liigan vauhdittomien hyppyjen 2024 tulokset 17.04.2024
Nurmijärven 35. Hippo-kisat 2024 09.04.2024
Aikuisten yleisurheilu koulu jatkuu! 19.01.2024
Talvikausi alkaa 30.9. Ilmoittaudu mukaan! 10.01.2024
Nurmijärven Yleisurheilun joukkue Seuracup-finaalissa 28.08.2023
Ratkeaako Tuulisähkö-liigan voitto sunnuntaina? 25.08.2023
Nurmijärven Yleisurheilun joukkue Seuracupissa 8.8. 04.08.2023
Tuulisähkö-liigan pistetilanne julkaistu 10.07.2023
Seurakisa 3 Parkkimäessä 21.6 20.06.2023
Seurakisa 2 Parkkimäessä 5.6 26.05.2023
Seurakisa 1 tulokset 26.05.2023
Seurakisa 1 24.5, Klaukkalassa 23.05.2023
Aikuisten yleisurheilukoulu, kesä 2023 17.04.2023
Tuulisähkö-liigan vauhdittomien hyppyjen tulokset 26.03.2023
Tuulisähkö-vauhdittomat hypyt Klaukkalan koululla 25.3. - LUE AIKATAULU JA OHJEET 24.03.2023
Kesän urheilukoulut auki, ilmoittaudu mukaan! 21.03.2023
Ilmoittaudu mukaaan sportti-kesäleirille 21.03.2023
Viestijoukkueet pm-junnuhalleihin 4.3. 27.02.2023
Kutsu vapaaehtoiseksi Youth Athletics Gamesiin 22.02.2023
Hae kesätyöhön leiriohjaaksi 07.02.2023
Talvikaudelle mahtuu vielä, ilmoittaudu mukaan allennetulla hinnalla! 08.01.2023
Seuraennätystaulukot ja Tuulisähkö-liigan 2022 lopputilanne päivitetty 30.09.2022
Syyskuun kilpailuraportteja 19.09.2022
Ilmoittautuminen talven ryhmiin on auki 12.09.2022
Kesäkauden kiireinen päätösviikko - tutustu tapahtumiin 12.09.2022