Ohjeita kilpailijoille ja huoltajille

Tapahtumapaikka

Klaukkalan urheilukenttä
Kisatie 9 (Kuntotie 3)
Nurmijärvi
60.3816° N, 24.7400° E
 
 

Tulethan kentälle suorituspaikalle hyvissä ajoin (vähintään 15 min) ennen ensimmäisen lajisi alkua. Varaa lisäksi aikaa ennen kilpailua pysäköintiin ja kilpailunumeron hakuun. Huomioi, että tapahtuma on väkirikas ja ruuhkaa on varsinkin klo 17 ja 18 välillä.

Pysäköinti

Hippo-kisojen pysäköintiin on käytettävissä Monikkoa ympäröivät (urheilukentän) paikoitusalueet, joista yksi sijaitsee Monikon edessä, yksi Monikon päädyssä ja yksi Monikon takana tekonurmikentän vieressä. Ajo kahdelle viimemainitulle tapahtuu Kisatien kautta.

Muita lähistöllä olevia pysäköintialueita ovat Klaukkalan koulun päädyssä olevat paikoitusalueet sekä Klaukkalan jäähallin paikoitusalue (Lepsämäntie 12), josta on vajaan 500 metrin kävelymatka kentälle.

Erillistä liikenteenohjausta ei ole.
Toivomme, että pysäköit ajoneuvosi siten, ettei se vie kohtuutonta tilaa tai estä muiden saapumista/poistumista. Älä myöskään pysäköi muutamalle varatulle paikalle, merkillä kielletylle alueelle tai pelastustielle. Kisakujalla ja Kuntotiellä ei ole mahdollista pysäköidä.

Polkupyörille on omat paikkansa Monikon ja urheilukentän välissä.
Varaa aikaa pysäköintiin, huomioi jalankulkijat ja noudata erityistä liikenteellistä varovaisuutta kentän läheisyydessä. Muista myös nopeusrajoitus 30 km/t.

Ennen kilpailua 

Hae ensimmäiseksi kilpailunumerosi numeroiden jakopaikalta. Jakopaikka on katsomon takasivulla urheilukentän pääsisäänkäynnin vieressä.

Numeroita jaetaan kisapäivänä klo 16.30 alkaen. Sarjan (esim. T2017, vuonna 2017 synt. tytöt) perusteella löydät oikean pöydän.

Ilmoita numeroiden jakajalle sarjasi (esim. T2017) sekä suku- ja etunimesi.

Kiinnitä numero kilpailuasuusi sen etupuolelle. Nuorimpien sarjojen kaksiosaisen numeron olkanauhoja voi lyhentää solmulla tai hakaneulojen avulla. Hakaneuloja on numeropöydillä.

Aikatauluja on näkyvissä monissa paikoissa kenttäalueella ja jaossa on myös taskuaikatauluja. Katso siitä oman lajisi alkamisaika ja ole suorituspaikalla hyvissä ajoin. Jos olemme myöhässä aikataulusta, niin odottele rauhassa oman lajisi alkua. Aikataulua voidaan myös nopeuttaa enintään 10 minuutilla. Seuraa siis kenttäkuulutuksia.

Kentän kartta

Suorituspaikat on merkitty kenttäkarttaan, joita on näkyvissä eri puolilla kenttää. Suorituspaikalla on taulu, josta ilmenee laji, paikan kirjaintunnus (vastaavat tunnukset löytyvät aikataulusta) ja menossa oleva tai seuraavaksi alkava sarja.

Aluekartta

Aluekarttaan on merkitty muut tärkeät paikat kuten

  • numeroiden palautuspaikka, josta saat osallistumismitalin sekä mehun
  • tulos- eräjakotaulut
  • kioski
  • pukuhuoneet
  • WC
  • Ensiapupisteen sijainti

Molemmat kartat on nähtävissä Hippo-kartat -sivulla

WC

Noudata käynnin yhteydessä hyvää siisteyttä. Monikon WC:t sijaitsevat:

  • Monikon päädyssä sisällä käytävässä N, M, Inva
  • Pukuhuoneet 2 kpl (Monikon takasivulla), molemmissa yksi WC

Kilpailun aikataulu

Kilpailun aikataulu on nähtävillä Hippo-aikataulu –sivulla.

Kilpailun säännöt

Noudatamme Lasten yleisurheilusääntöjä muutamalla poikkeuksella.

Lajikohtaiset ohjeet

Juoksut

Kentän Ilmoitustaululla (katsomon takaseinällä sisäänkäynnin vieressä) on juoksujen pöytäkirja, josta selviää oma eräsi ja ratasi. Erät/radat on muodostettu suurenevassa numerojärjestyksessä. Aikatauluun on merkitty sarjan 1. erän alkamisaika. Muut erät juostaan heti perään.

Järjestämme seuraavankin erän valmiiksi radoilleen ratakuutioiden taakse ennen edellisen erän lähtöä. Älä häiritse lähtevää erää. Kun sen lähtö on tapahtunut, mene omalla radallasi ratakuutioiden eteen n. yhden metrin päähän lähtöviivasta odottamaan omaa starttiasi. Ratojen numerointi selviää radalla olevista kuutioista. Numerointi 1-8 alkaa sisäradalta (lähinnä nurmikkoa olevalta radalta).

Lähetys tapahtuu lähetyspistoolin ”laukauksella” (etusuoralla käytämme sähköistä lähetyspistoolia ja takasuoralla pientä, melko hiljaista starttipistoolia). Lähtökomennot ovat: 1) PAIKOILLENNE (jolloin mennään lähtöviivalle, molempien jalkojen pitää olla viivan takana), 2) VALMIIT (jolloin otetaan lähtöasento ja odotetaan liikkumatta) ja 3) LAUKAUS (jolloin lähdetään juoksemaan omaa rataa maaliin saakka).

Lähtötelineitä ei käytetä.

Selvitä itsellesi maalin sijainti ja juokse mahdollisimman nopeasti maaliviivan yli. Pysy omalla radallasi ja pysähdy vasta, kun olet selvästi ylittänyt maaliviivan.

On suotavaa, että radalla juoksevat vain kilpailijat. Aivan nuorimpien kohdalla voi kilpailijaa (tarvittaessa) saattaa. Saattaja ei saa häiritä muilla radoilla juoksevia. Kilpailijaa ei saa avustaa (vetää kädestä, kantaa tms.), mutta muunlainen kannustus on sallittua.

Toivomme, että huoltajat eivät ole aivan radan vieressä etusuoralla, sen nurmikonpuoleisella sivulla eivätkä maalialueella juoksujen aikana. Ajanottajien on nähtävä juoksijat saadakseen heille ajat. Myös maaliviivan jälkeinen rata-alue on rauhoitettu 3-4 m matkalta, jottei tapahdu törmäystä vastaanottajiin.

Huomaa, että loppuillasta juoksuja tapahtuu myös kentän takasuoralla. Aikataulussa on kerrottu juoksujen paikka (etusuora tai takasuora).

Pituushyppy

Kenttälajien pöytäkirjaan on merkitty suoritusjärjestys. Se on pääosin sama kuin numerojärjestys. Suorituspaikalla kerrotaan vuorossa olevan ja häntä seuraavan nimi ja numero. Kilpailu sujuu hyvin, jos noin viisi seuraavaa kilpailijaa on aina valmiina. Vuorossa olevalle pitää antaa riittävästi tilaa vauhdinottoon.

Jokaisella on kolme (3) hyppyä. Jos vuorosi lipsahtaa ohi, ota rohkeasti yhteys lajijohtajaan. Hän antaa uuden vuoron. Samoin, jos hyppysi häiriintyy ulkopuolisen toimesta.

Ponnistus tapahtuu ponnistusalueelta, joka on kahdella teipillä merkitty metrin pituinen alue. Voit ponnistaa mistä tahansa kohtaa tältä alueelta. Hyppy mitataan ponnistuskohdasta alastulokohtaan. Hyppää niin läheltä, että alastulo tapahtuu turvallisesti hiekkakasaan. Ota sopivan pituinen vauhti. Ponnistus tapahtuu yhdellä jalalla. Aivan nuorimpien kohdalla noudatetaan lisäksi periaatetta ”ponnista kovalta, putoa pehmeään”.

Vauhdinottoradan poikki ei saa kulkea kilpailun aikana. Pituuspaikoilla on paljon väkeä, kisan seuraaminen tapahtuukin parhaiten aidan takaa tai katsomosta - ei kentän puolelta.

Pallonheitto

Heittosuorituksia on kolme, ja kilpailija heittää ne peräkkäin. Heiton tulee tapahtua yläkautta (olkapään yläpuolelta eteenpäin) yhdellä kädellä. Vauhtia saa ottaa (pyörähtäminen ei ole luvallista). Heittoviivaa ei saa ylittää. Välineenä on pesäpallo painoltaan n. 125 gr. Mittaus (pisin heitto) suoritetaan kolmannen heiton jälkeen.

Kuulantyöntö

Kilpailijalla on kolme suoritusta. Kuulaa tulee työntää olkapäältä, heittäminen ei ole sallittua. Työntö hyväksytään, jos työntäjä pysyy ringissä. Ringin etuosan puukehän päälle ei saa astua - sisäreunaan voi vapaasti jalalla koskea ja ”nojata”. Ringistä poistutaan ringin takaosasta viivojen takaa. Vauhtiaskelia voi ottaa ringin sisällä, mutta myös ilman vauhtia voi työntää. Sarjoissa T2014, T2013 ja P2014 kuulan paino on 2 kg ja sarjassa P2013 kuula painaa 2,5 kg.

Tulokset ja palkinnot

Tulosten valmistuminen vie oman aikansa lajin päätyttyä. Tulokset kuulutetaan ja listat ovat nähtävissä ilmoitustaululla. Juoksujen lopulliset tulokset saadaan vasta sitten, kun sarjan kaikki erät on juostu.

Kenttälajeissa kunkin sarjan ja samoin juoksuissa kunkin sarjan (ei siis erän) kolme parasta saavat Hippo-mitalin palkintokorokkeella mahdollisimman pian tulosten valmistumisen jälkeen. Kolmen parhaan joukkoon päässeitä pyydetään olemaan valmiina palkintojenjakoon tulosten julkistamisen jälkeen. Mitalien jako tapahtuu kuuluttajan johdolla. Mikäli kaksi tai useampi osallistujaa saavuttaa saman tuloksen, niin sijoitus jaetaan.

Jokainen kilpailija saa osallistumismitalin, jonka voi noutaa oman kisan päätteeksi numeroiden jakopaikan lähellä olevasta pisteestä. Täällä tapahtuu myös mehutarjoilu ja tänne palautat kilpailunumerosi.

Jos tuloksissa on mielestäsi virhe, voit tulla kuuluttamoon kertomaan siitä tulospalvelun henkilöille. Mahdollinen virhe on helpompi selvittää heti kilpailun jälkeen kuin vasta ”seuraavana päivänä”.

Ensiapu

Ensiapupiste sijaitsee kuuluttamossa. Kaikkien etu on noudattaa ohjeita, jolloin vältämme turhat kolhut.

Löytötavarat

Kuuluttamoon voi tuoda löydetyt tavarat. Kuuluttaja auttaa myös kadonneiden henkilöiden löytämisessä. Kohtauspaikaksi voi sopia kuuluttamon portaiden vierustan.

Kioski

Nurmijärven Yleisurheilun kioski palvelee yleisöä. Tuoton käytämme nuorten yleisurheilun hyväksi.

Kisainfo

Kilpailupaikalla tiedusteluihin vastaavat numerojen jaossa toimivat numeroiden jakajat.

Ilmoittautumiset

Katso tarkemmat ilmoittautumisohjeet kilpailukutsusta.

Tiedustelut ja palaute

Tapani Markkula 045 208 6121 tai tapani.markkula@nyu.fi

Otamme erittäin mielellämme vastaan palautetta tapahtumasta. Risut kehittävät ja ruusut lämmittävät.

Tervetuloa!