Ajankohtaista

Seuran mestaruuskisoissa vilkas osanotto ja hyviä tuloksia

Nurmijärven yleisurheilun mestaruuskisoihin osallistui peräti 92 seuran omaa urheilijaa. Kilpailu oli avoin ja lähiseuroista saapuikin melkein kolmekymmentä kilpailijaa omien edustajiemme lisäksi. Runsaan osallistujamäärän vuoksi kenttälajit venyivät hieman aikataulustaan. Lämpimässä illassa se ei kuitenkaan tuntunut osallistujia vaivaavan. Kentällä nähtiinkin hienoja kilpailuja, kun urheilijat tavoittelivat seuran mestaruuscupin pisteitä ja omia ennätyksiään.

Juoksuradalla olivat ohjelmassa pikamatkat, joiden tulostasoa jatkuva vastatuuli hieman hillitsi.

Nuorten SM-kisoista juuri kahden pronssimitalin kanssa palannut Pinja Porokari (N17) juoksi 100 m reippaaseen vastatuuleen aikaan 13,26 ja Jemina Saari (T13) 200 m aikaan 29,91. Sarjassa tytöt 15 vuotta oli hieno tasainen satasen kilpailu, jonka Erin Karjalahti vei aikaan 14,36 ennen Matilda Nylundia (14,78) ja Emmi Pulkkista (14,86).

Luukas Lahti (P9) juoksi 40 metriä ennätykseensä 6,94, vaikka vastatuulta oli 1,5 m/s. Tyttöjen sarjassa (T9) Jenny Rahkila ei jäänyt huonommaksi, vaan tykitti täsmälleen saman voittoajan. Jenny voitti myös pituuden hyvällä tuloksella 351. Luukas Lahden pituustulos 389 sarjassa P9 vastatuuleen hypättynä oli huippusuoritus jääden vain 17 senttiä seuraennätyksestä, joka on vuodelta 1985.

Nuorimpien lasten kilpailuista voidaan poimia T7-sarjan tasainen ja tasokas 40 metrin kilpa, jossa Liina Forsström (7,73) voitti niukasti Viiviliina Nurmisen (7,77).

Pika-aidoissa vieraat pitivät kovinta vauhtia. T11-sarjassa  Suomen tilastokärki Sjundeå IF:n Carla Liukkonen juoksi 60m aitojen ylivoimaiseen voittoon huippuajalla 10,13. NYU:n tytöistä paras oli ennätystään kohentanut Venla Lehtonen ajalla 11,26. Poikien samalla matkalla KU-58:n Samuel Shams (10,39) jätti taakseen NYU:n Niklas Orjalan (11,19).

Kolmiloikkakilpailu oli monille vasta ensimmäinen ja monet saivatkin ensimmäiset tuloksensa tästä lajista. T13-sarjan erittäin tasaisen NYU:n jäsenten välisen kilpailun vei Jemina Saari (9,48) ennen Janette Lohilahtea (9,25) ja Jenni Kallioniemeä (9,22). Vastatuuli oli myös loikka- ja pituuspaikalla kiusana.

P11- sarjan keihäässä Toni Rinnekari oli ylivoimainen erinomaisella tuloksella 33,66. Vuotta nuorempien sarjassa paras oli Rasmus Puhakka (22,32).

Korkeudessa Markus Mero (P15) hyppäsi ennätyksensä 140. Miesten sarjan korkeuteen osallistui lähinnä seuran valmentajia ja ohjaajia. Kisan vei Ari Ketomäki (175) ennen Arttu Tuomista (170), Mikko Pöllästä (170) ja Toni Asikaista (160).

Kuulassa Santtu Kotamäki (P15) työnsi voittotulokseksi 10,32 ja Samu Käyhty (P12) 8,78.

Tässä vain joitakin poimintoja tulosluettelosta. Paljon tasaisia kilpailuja ja omia ennätyksiä ja onnistumisia oli tietysti näidenkin lisäksi.

Kaikki tulokset näet täältä: tulokset_nyu_mestaruus.txt

Ensi torstaina (3.9.) järjestetään seuran mestaruuskisojen toinen osa, jossa vuorossa on 1000 metrin juoksut ja samalla syysmoukari. Siellä kaikki ensikertalaisetkin voivat kokeilla moukarinheittoa, jossa seuran juniorit suorastaan dominoivat piirin mestaruuskilpailuja pari viikkoa sitten (4 kultaa, 2 hopeaa ja 2 pronssia).

Seuran mestaruuscupin palkinnot jaetaan kauden päättäjäisissä 29.11.