Ajankohtaista

Neljä kultaa pm-vauhdittomista

Sunnuntaina 11.1. Hyvinkään Wanhalla Areenalla kilpaili noin 240 urheilijaa Uudy:n vauhdittomien hyppyjen piirimestaruuksista. Kisojen osallistujamäärä on parin vuoden aikana tuplaantunut.

Lajeina vauhdittomissa hypyissä olivat korkeus, pituus ja 3-loikka. 9-10 vuotiailla oli 2-ottelu (pituus ja 3-loikka) ja 11 vuotiaat ja vanhemmat aina yleiseen sarjaan asti 3-ottelu. NYU:sta oli mukana 27 kilpailijaa, jotka menestyivät erinomaisesti saavuttaen 4 kultaa sekä yhden hopea ja pronssin.

Kultamitalin voittivat P9 sarjassa Luukas Lahti, P11 sarjassa Leevi Leskelä, N17 sarjassa Pinja Porokari ja N19 sarjassa Tiina Rinnekari. Kultamitalien lisäksi Jemina Saari oli T13 sarjassa toinen ja Tuomas Teimonen täydensi P9 sarjan menestystä saavuttamalla prossia uransa ensimmäisissä pm-kisoissa.

Mitaliten lisäksi monet urheilijat tekivät ennätyksiään, joten syksyn harjoittelu on selvästi kehittänyt seuramme urheilijoita. Tästä on hyvä jatkaa kohti hallikilpailija.

TULOKSET_Vauhdittomat_2015.pdf