Uusimmat ajankohtaiset

PM- junnu hallit, Helsinki

Viikonloppuna taisteltiin piirinmestaruuksista Myllypuron Liikuntamyllyssä. Nurmijärven Yleisurheilu saapui kilpailupaikalle jopa 47:n urheilijan voimin! Lisäksi NYU oli saanut kasaan neljä viestijoukkuetta, joka taitaa olla ennätys. Jokainen sinipaita oli harjoitellut koko talvikauden todella ahkerasti ja nyt oli aika päästä näyttämään mihin omat rahkeet riittivät.

Pm-junnuhallit alkoivat jo totuttuun tapaan 8x200m sekaviestillä. Jännitys oli jo alkuverryttelyn aikana käsin kosketeltavaa. Jokainen urheilija oli aivan hiljaa ja kaikkien keskittyminen oli jo täysin tulevassa suorituksessa. Vihdoin kello löi 15.30 ja ensimmäinen erä laukaistiin liikkeelle. NYU:lta oli tässä erässä mukana musta sekä sininen joukkue. Ensimmäiset osuudet mentiin hyvin tasaisesti, mutta viestin puolessa välissä tapahtui ratkaisu, kun mustajoukkue irtosi pääjoukosta. Lopulta eroa syntyi toiseksi tulleeseen Porvooseen jopa yhdeksän sekuntia. NYU:n mustan joukkueen loppuaika 4.11.8h riitti lopulta upeasti hopeamitaliin. Viime vuoden pronssi kirkastui taas hieman. Hopeajoukkueessa juoksivat: T/P 9 Viiviliina Nurminen, Joona Paananen T/P 11 Charlotte Kajander, Luukas Lahti T/P 13 Venla Lehtonen, Roni Heikkonen T/P 15 Heidi Velling, Samu Käyhkö. Mitalitili saatiin siis heti auki. Tästä oli hyvä jatkaa henkilökohtaisiin lajeihin.

Henkilökohtaisista lajeista nurmijärveläiset kahmaisivat itselleen yhteensä 14 piirinmestaruusmitalia (5 kultaa, 4 hopeaa sekä 5 pronssia). Poikien puolella mitalisade alkoi P9-sarjan 40m pyrähdyksellä. Vasta 7 -vuotias Mikael Koski voitti oman eränsä hieman yli kymmennellä sadasosalla ja täräytti kelloon ajan 7,52. Mikaelin aika riitti tasaisessa kisassa pronssimitalille. Todella hieno suoritus nuorelta pojalta! Mikaelin juoksun aikana P15 –sarjan kuulantyöntö oli jo kovassa vauhdissa. Viime kesänä SM-mitalinkin heittänyt Matias Ketomäki näytti yleisölle, että talven harjoittelu oli purrut. Jokainen Matiaksen kolmesta työnnöstä rikkoi vanhan ennätyksen 9.88. Toinen työntö oli sarjasta pisin, kun rautapallo lensi tulokseen 11,22m! Tällä tuloksella Matias sai palkintokaappiinsa yhden piirinmestaruus kullan lisää. P9 –sarjan pituudessa Joona Paananen voitti kultaa äärimmäisen tiukassa pituuskilpailussa. Toiseksi tulleen Porvoon urheilijoiden edusajan sekä Joonan paras sekä toiseksi paras tulos oli sentilleen sama! Ero piti kaivaa poikien heikoimmasta hypystä, mikä Joonalla oli 10cm pidempi ja niin mitali saatiin kuin saatiinkin kotiin. Näitä harvemmin näkee! Seuran uusi pikajuoksija Roni Heikkonen oli P11 –sarjan 60m:llä hienosti toinen ajalla 9.12. Kultamitali jäi vain kahden sadasosan päähän. Tämä käännetään kesän pm-kilpailuissa nurmijärveläisen eduksi. Saman sarjan pituushypyssä Luukas Lahti kirkastutti viime vuoden pronssimitalin kultaiseksi. Luukaksen toinen hyppy kantoi lukemiin 4,10m. Ero toiseksi tulleeseen oli jopa 18cm! Seuran uudet urheilijat Mikko Huhta (P13) sekä Rasmus Laapas (P11) kasvattivat NYU:n mitalisaldoa kahdella pronssisella mitalilla. Mikko työnsi kuulaa 9,77m ja Rasmus hyppäsi hyppäsi korkeudessa oman uuden ennätyksen tuloksella 116cm. Korkeuskisa oli yksi koko lauantai-illan jännittävimmistä sillä kaikkien mitalisijoille yltäneiden poikien voittotulos oli 116cm! Varsinkin Rasmuksen toinen yritys korkeudesta 121cm oli todella lähellä mennä yli. Joka tapauksessa loistava suoritus ensikertalaiselta. P15 –sarjassa kolmiloikan hopeasijalle loikki Samu Käyhkö uudella ennätyksellään 10,70PB.

Tytöissä piirinmestaruuksiin ylsivät Venla Lehtonen (T13) sekä Charlotte Kajander (T11). Venla juoksi odotetusti voittoon T13 –sarjan 60m:llä. Voittoajaksi Venla kellotti 8,58 joka jää Venlan halliennätyksestä vain kaksi sadasosaa. Charlotte sen sijaan räjäytti pankin T11 –sarjan korkeudessa rikkoen oman ennätyksensä 7cm:llä. Uusi ennätys kirjattiin lukemiin 134cm. Kaikki yritykset korkeudesta 136cm olivat todella lähellä, mutta korkeus jäi vielä toistaiseksi ylittämättä. Tämän lisäksi Charlotte nappasi vielä kuulantyönnössä hopeaa rikkoen siinäkin oman ennätyksensä. Toinen ja samalla paras työntö kantoi lukemiin 8,78. Kuulantyönnössä pärjäsivät myös nuoremmat tytöt. T9 –sarjassa. Viiviliina Nurminen sekä Oona Korhonen toivat seuralle hopean ja pronssisen mitalin! Molemmat tytöt rikkoivat myös vanhat ennätyksensä! Viiviliinan uusi ennätys 5.78 on jopa 34cm pidempi kuin vanha ennätys. Oonan ennätys taas parani melkein puolella metrillä! Uusi ennätys Oonalle kirjattiin lukemin 5.25. Nuorisovalmennusryhmän mitalipankkia kasvatti vielä T15 –sarjassa Jenni Kallioniemi hypäten korkeudessa uuden ennätyksensä 1,41! Mitali ei todellakaan tullut Jennille ilmaiseksi, kun Aino Koskela jäi vastaavalla tuloksella sijalle 6. Jennin hyppykunto oli kuitenkin omaa luokkaansa, kun jokainen korkeus meni ensimmäisellä yrityksellä yli. Lopputuloksena kolmas sija ja pronssimitali kaulaan!

Mitalijuhlan lisäksi lähes kaikki urheilijat rikkoivat omia ennätyksiiän lajissa kuin lajissa ja tunnelma oli ainakin allekirjoittaneen mielestä mahtava. Oli hienoa seurata kisoja, kun oman seuran jäseniä oli niin runsain mitoin paikalla. Tästä on hyvä jatkaa kohti kesää!

Pm-Junnuhallien tulokset: http://kilpailukalenteri.fi/?cs=18&nid=18879

Mikko Pöllänen NYU

Valmennustoiminta
Nuorisotoiminta
Kilpailutoiminta
Tuulisähkö-liigan vauhdittomien hyppyjen 2024 tulokset 17.04.2024
Nurmijärven 35. Hippo-kisat 2024 09.04.2024
Nurmijärven Yleisurheilun joukkue Seuracup-finaalissa 28.08.2023
Ratkeaako Tuulisähkö-liigan voitto sunnuntaina? 25.08.2023
Nurmijärven Yleisurheilun joukkue Seuracupissa 8.8. 04.08.2023
Tuulisähkö-liigan pistetilanne julkaistu 10.07.2023
Tuulisähkö-liigan vauhdittomien hyppyjen tulokset 26.03.2023
Tuulisähkö-vauhdittomat hypyt Klaukkalan koululla 25.3. - LUE AIKATAULU JA OHJEET 24.03.2023
Kutsu vapaaehtoiseksi Youth Athletics Gamesiin 22.02.2023
Seuraennätystaulukot ja Tuulisähkö-liigan 2022 lopputilanne päivitetty 30.09.2022
Syyskuun kilpailuraportteja 19.09.2022
Pohjola Seuracup 2022 - ohjeita joukkueelle 31.08.2022
Seuracupin finaalijoukkue nimetty 31.08.2022
Kimi Rinnekarille SM-hopeaa - NYU lähellä Kalevan maljan ennätyspisteitä 29.08.2022
19- ja 22-vuotiaiden SM-kilpailut Vaasassa 26.-28.8. 24.08.2022
Aatu ja Rasmus nuorten Ruotsi-otteluun 19.08.2022
Seuracup finaalin joukkueet selvillä - NYU mukana finaalissa 16.08.2022
SM-kilpailut keikautti Tuulisähkö-liigan kärkeä 16.08.2022
SM Nurmijärvi/Lempäälä - 10 mitalin viikonloppu NYU:lle 15.08.2022
Oskari Lehtoselle hopeaa Kalevan kisoista 08.08.2022
Pohjola Seuracup - piirikisan alustava joukkue 07.08.2022
Kalevan kisat Joensuussa - katso NYU:n urheilijoiden esittely ja aikataulut 04.08.2022
Nuorten aluemestaruuskilpailuista 13 mitalia NYU:n urheilijoille 03.08.2022
Kangasniemelle jo toinen EM-mitali samana päivänä 06.07.2022
Aatu Kangasniemelle EM-pronssia 06.07.2022
Lotta Parviainen karkumatkalla Tuulisähkö-liigassa 06.07.2022
Loistavaa menestystä YAG:ssä 21.06.2022
Seuracupin alustava joukkue on nimetty 16.06.2022
Nurmijärven Yleisurheilun viestijoukkueet YAG:ssä 05.06.2022
Tuulisähkö-liigan tilanne 30.5. 31.05.2022
8 mitalia junnuotteluista 29.05.2022
NYU:n urheilijoille 3 Koululiikuntaliiton mestaruutta 29.05.2022
Kuusi kultamitalia pm-junnuviesteistä 23.05.2022
Pm-junnuviestit - joukkueet päivitetty klo 17:20 21.05.2022
Hippo-kisat käyty - tulokset julkaistu 16.05.2022
Tuulisähkömaastoissa 44 juoksijaa - TULOKSET 10.05.2022
P15-sarjan joukkue kuudenneksi SM-maastoissa 10.05.2022
Tuulisähkö-maastojuoksut Parkkimäessä 10.5. - ILMOITTAUDU AJOISSA 09.05.2022
Tuulisähkö-liiga 2022 - katso tilanne 05.05.2022
NYU hallitsi joukkuekilpailuja pm-maastoissa 05.05.2022
Tuomarikoulutus to 5.5 klo 17.30 ILMOITTAUDU 29.04.2022
9-15 -vuotiaiden pm-maastojuoksut Porvoossa - ILMOITTAUDU 30.4. mennessä 28.04.2022
Tuulisähkö – vauhdittomat 2.4. 01.04.2022
9 urheilijaa 10 joukossa TJIG:ssä 14.03.2022
Kevään tuomarikoulutuksiin ilmoittautuminen avoinna 10.03.2022
UudYn pm-junnuhalleista 15 mitalia 10.03.2022
Talven SM-kilpailuista 4 mitalia 10.03.2022
Tampere Junior Indoor Games 11.-13.3. - Ilmoittautuminen 6.3. mennessä 02.03.2022
PM-junnuhallit Liikuntamyllyssä 5.3. - ILMOITTAUDU 2.3. MENNESSÄ 02.03.2022
PM-vauhdittomat - 14 mitalia 14.02.2022
Pm-vauhdittomat hypyt 13.2. Ilmoittaudu ajoissa. 07.02.2022
Sääntömuutoskoulutus 28.2.2022 24.01.2022
Kilpailukutsu: vauhdittomat hypyt 31.10. 19.10.2021
Seuran tilastot päivitetty 14.10.2021
Tuulisähkö-liigan ratkaisuviikko edessä 18.09.2021
Maria Kytölä taivutti viidenneksi Kalevan kisoissa 29.08.2021
Oskari Lehtoselle pronssia Kalaven kisoista 28.08.2021
Kalevan kisat – ennakkokatsaus 26.08.2021
Tuulisähkö-liigassa erittäin tiukkaa pistekamppailua 24.08.2021
Kolmas SM-viikonloppu - moniotteluista 6.sija 24.08.2021
Aluemestaruuskilpailuista moukarimitaleja Rinnekareille 19.08.2021
4 mitalia Pm-junnuotteluista 15.08.2021
Seurakisa ja heitto- ja hyppykisa 18.8. Parkkimäessä - ilmoittaudu heti! 14.08.2021
Toinen SM-viikonloppu – KISARAPORTIT 14.08.2021
19- ja 22-vuotiaiden SM-kilpailut - seuraa NYU:n urheilijoita 13.08.2021
NYU rynnisti Pohjola Seuracupin finaaliin 11.08.2021
Pohjola Seuracup 2 - ohjeita urheilijoille ja huoltajille 08.08.2021
Pohjola Seuracup 2, NYU:n joukkue ja toimitsijatehtävät 08.08.2021
Riku ja Aatu Tuulisähkö-liigan kärkinimet 08.08.2021
8 mitalia SM-kilpailuista. Lue KISARAPORTIT 08.08.2021
SM-kisaviikonloppu - katso NYU:n urheilijat 06.08.2021
Pm-junnuviesteistä 11 mitalia 06.08.2021
Nurmijärven Yleisurheilun mitalijuhlaa YAG:ssa 30.07.2021
Seurakisa ja Heitto- ja hyppykisa 1 torstaina 13.6., viestit sunnuntaina 13.6. 06.06.2021
PM-viestit ja -junnuottelut siirretään myöhemmäksi 01.06.2021
Sprintit ja seurakisa 1.6, ilmoittaudu mukaan! 27.05.2021
YAG Klaukkalaan 2023 10.05.2021
Kevään tuomarikoulutukset etäyhteyksillä 23.04.2021
Nurmijärven Sähkö NYU:n yhteistyökumppaniksi 22.02.2021
Mestaruuscupin ja rankingin lopputulokset 2020 13.02.2021
Nyu:n tilastot 2020 päivitetty 16.11.2020
Vauhdittomat hypyt peruttu 23.10.2020
Tuomarikoulutusta lokakuussa 06.10.2020
Silja Line seurakisa 4, ilmoittaudu mukaan! 31.08.2020
Seurakisa 3 Klaukkalassa ilmoittaudu 22.08.2020
Seuranmestaruuskisat 17.8. Klaukkalassa 15.08.2020
Nurmijärven Yleisurheilu menestyy aluemestaruuskisoissa 29.07.2020
Tulokset: Silja Line Seurakisat 1 20.07.2020
UUDY:n pm-kisoihin ilmoittautuminen 20.07.2020
Maksuton I-tason tuomarikoulutus to 11.6. klo 17.30 07.06.2020
Kesäkuulle kaksi hyppykisaa Klaukkalaan 05.06.2020
Klaukkalan sprinttien kilpailuohjeet julkaistu 24.05.2020
Sprintit ja moukarikisa 2.6. Klaukkalassa 17.05.2020
Talviiviikkokisa 4 tulokset 06.05.2020
Lajinjohtajakoulutus siirtyy 18.04.2020
P/T15-14 SM-kisat myönnetty NYU:lle vuonna 2022 13.03.2020
Kevään yleisurheilukilpailuja peruttu 12.03.2020
Nyt seura-asuja tilaamaan 21.01.2020
Oskari Lehtonen piirin paras 14.11.2019
Vauhdittomien tulokset 10.11.2019
PalkintoGaala 24 11 07.11.2019
NYU n vauhdittomat 7.11.19 03.11.2019
NYU:n vuositilastot julkaistu 21.10.2019
Ranking tilanne 2019 päivitetty 16.09.2019
pm-kisat 24. - 25.8.19 23.08.2019
Hippokisojen tulokset 03.06.2019
Klaukkalan Sprinttien tulokset 03.06.2019
Hippo aikataulu ja osallistujat julkaistu 28.05.2019
Klaukkalan sprinttien aikataulu julkaistu 27.05.2019
Kunniakierros - Tukijoiden kerääminen voi alkaa 21.05.2019
Tulokset maastojuoksukisasta 16.4.19 05.05.2019
Hippo -kisoihin ilmoittautuminen 30.04.2019
NYU n vuosikokous 19.3.19 15.03.2019
Pm-vauhdittomat hypyt 13.1.19 03.01.2019
Pm-junnuhallit la 26.1.19 02.01.2019
Hyvää Uuutta Vuotta 2019! 31.12.2018
Toimintasuunnitelma vuodelle 2019 14.12.2018
Muut uutiset